Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Perussuomalaiset jättivoitolla Hattulan toiseksi suurimmaksi kuntapuolueeksi

Kari Ventola oli yksi perussuomalaisten voiton avaimista.

Kuntavaalien 2021 suuri voittaja Hattulassa on perussuomalaiset joka nosti paikkamääränsä kahdesta seitsemään, vaikka valtuuston kokonaispaikkamäärä pienenee 33:een. Seitsemällä paikallaan perussuomalaisista tulee toiseksi suurin valtuustopuolue. Suurimmaksi nousee kokoomus, vaikka sen paikkamäärä tippuu viime vaaleihin verrattuna yhdellä yhdeksään paikkaan.

Paikkamäärissä häviäjiä ovat myös kuusi ehdokasta läpi saaneet sosialidemokraatit (-3), neljään paikkaan jäävä keskusta (-2) ja yhden valtuustopaikan saava vihreät (-2). Yhden paikan menetti kokoomuksen ohella kristillisdemokraatit jolle näin jää kaksi valtuutettua. Yhteislista Huomisen Hattula puolestaan nousee uudeksi valtuustoryhmäksi kahdella paikallaan. Vasemmistoliitolla on edelleen kaksi paikkaa.

Perussuomalaisten voitto perustuu henkilökohtaisten äänisaaliiden pohjalta arvioiden puolueen muista puolueista saamiin kokeneisiin ehdokkaisiin. Kokoomuksesta erotettu tuleva ps-valtuutettu Kari Ventola pääsee näyttämään erottajilleen voitonmerkkiä 166 äänen ja vaalien toiseksi suosituimman ehdokkaan arvovallalla. Keskustasta siirtyneistä Pentti Pietilä kokosi 135 ja Seppo Kopra 76 ääntä sekä valtuustopaikan. Muut valituiksi tulleet perussuomalaiset ovat Pasi Niemi, Ari Sarusto, Seppo Söderlund ja Vesa Perälä.

Äänikuningatar Ellen Rydbeck jatkaa sukutilansa pitoa Suontaan kartanolla.

Kokoomuksen ryhmä uusiutuu ja uudistusta symboloi parhaiten se, että koko vaalien äänikuningatar Hattulassa on kokoomuksen tulokas Ellen Rydbeck 184 äänellä. Myös toiseksi suosituin kokoomusehdokas Lauri Siukola on uusi valtuutettu. Kokoomuksesta valtuustoon tulivat valituiksi myös Jiri Kattelus, Matti Puotila, Teija Vekka-Pirhonen, Markus Rantsi, Reijo Hallenberg, Pia Yli-Pirilä ja Jenni Höijer.

Sosialidemokraattien suosituin ehdokas Tuula Mäenpää oli 152 äänellä vaalien kolmanneksi suosituin ehdokas Hattulassa. Ville Viitanen, Ville Myllymäki, Timo Ojanen, Lasse J. Lilja ja Päivi Luopajärvi ovat muut tulevat demarivaltuutetut.

Suosiotaan Hattulassa menettävän keskustan ääniharava oli 120 äänellään Kaj Nordenswan. Teemu Salvisto, Anne Riihilahti ja Pirkko Lokinperä ovat muut keskustavaltuutetut.

Vasemmistoliitolta valituksi tulivat valtuustokokemusta jo omaavat Tuomas Nieminen ja Hanna Jokinen. Nieminen oli 147 äänellään kunnan neljänneksi suosituin ehdokas.

Uuden valtuustoryhmän Huomisen Hattulan valtuutetut ovat viime vaaleissa vihreinä valituiksi tulleet Mikko Sabel ja Mirka Saarinen. Vihreistä valtuustopaikan lunasti nyt vain Mari Monto. Kristillisdemokraateista valtuustouraansa pääsevät jatkamaan Nina Aitola ja Heimo Miettinen.

Juha Reinikainen, teksti ja kuvat.

Artikkelia muokattu 21.6.2021 varsinaisen ääntenlaskennan valmistuttua.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.