Tiistai 16.08.2022
Nimipäivät: Aulis
Hämeenlinna
Selkeää
28°C
Tuuli: 5 m/s EEI
 

Piispantarkastus on myös yhteisten intressien kuulostelua

Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo aloitti tänään kolmipäiväisen vierailunsa Hattulassa. Vierailu on osa piispantarkastusta eli vuosisatoja vanhaa kirkollista perinnettä, joka kuuluu piispan tehtäviin hiippakuntansa kaitsijana.

Piispa Matti Repoa isännöi vierailun ensimmäisenä päivänä myös kunnanjohtaja Lauri Inna.

Piispa Matti Repoa isännöi vierailun ensimmäisenä päivänä myös kunnanjohtaja Lauri Inna.

Piispa Matti Repo tutustui vierailunsa ensimmäisenä päivänä erityisesti kunnan toimintoihin, kuten Panssariprikaatiin, Juteinikeskukseen ja Parolan yhteiskouluun. Iltapäivällä kunnantalolla hänet toivottivat tervetulleeksi kunnanjohtaja Lauri Inna, kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ventola ja muita kunnan virka- sekä luottamushenkilöitä.

– Vierailulle sattui todella hieno ilma, joten Vanajaveden helmi on näyttäytynyt parhaassa loistossaan. Varmasti hypetämme myös niitä kunnan parhaita puolia, mutta toivottavasti myös annamme luonnollisen ja hyvän kuvan yhteisöstämme, totesi Inna.

Hän kertoi, että Hattulalla ei ole enää pitkä matka 10.000 asukkaan rajan rikkomiseen. Tarvittavan kasvun voi Innan mukaan tuoda jopa yksittäinen kimmoke.

– Valmistumaisillaan oleva Juteinikeskus ja Kanungin uusi asuinalue moottoritien varressa antavat paljon mahdollisuuksia. Jo nyt Hattulassa asuu paljon nuorta väestöä ja ikärakenne on ihanteellinen.

Piispaa kiinnosti, miten Hattula on onnistunut pitämään noin 20 ikävuoden tienoilla olevan ikäluokan, eli lastentekoiässä olevat kunnassa ja houkuttelemaan heitä lisää muualta.

– Siitä ei ole oikein tarkkaa tietoa. Muuttotutkija Timo Aro totesi juuri eilen kunnallisjohdon seminaarissa Porissa, että kunnan pitäisi olla jo kouluikäisen kannalta niin elävän tuntuinen, että hän haluaa sinne myöhemmin palata, kertoi Kari Ventola.

Lauri Inna kehui vielä Hattulan sijaintia kasvukäytävällä, mutta korosti sen olevan vain edellytys menestykseen eikä vielä itsessään tae menestyksestä. Hän nosti vahvuuksina esiin myös rautatien ja mahdollisen kolmannen junaraiteen rakentamisen, joka hyödyttäisi myös Hattulaa.

– Luonnon, oman historiallisen identiteetin ja arvojen yhdistäminen varmasti myös houkuttelee asukkaita, hän päätteli.

Matti Repo sanoi, että piispantarkastuksiin perinteisesti kuuluu vierailu kuntajohdon luona. Vierailun luonne on paitsi tavoitella ja kuulostella kuntajohdon kanssa yhteisiä intressejä, myös tukea sitä yhteyttä joka kunnan ja seurakunnan välillä jo vallitsee.

Hattulassa tämä yhteys on tällä hetkellä vahva. Seurakuntatalon remontin takia Hattulan seurakunta muutti tammikuussa Pappilanniemeen. Hattulan vt. kirkkoherra Virpi Järvinen kertoi Revolle, että seurakunnan toiminnan alku samassa rakennuksessa kunnallishallinnon kanssa on ollut opettelemista yhdessä työskentelyyn. Muuton mukanaan tuomaa uusiin ihmisiin tutustumista hän kuvaili rikkaudeksi.

Keskustelun aikana selvisi, että Hattulassa kunta ja seurakunta tekevät yhteistyötä ainakin ajoittain niin aikuissosiaalityössä, nuorisotyössä kuin päivähoidossakin. Repoa kiinnosti, onko päivähoidossa yhteistyötä esimerkiksi tilojen käytössä.

Saman pöydän äärellä. Hattulan kunnanviraston kokoushuone Huipussa pöydän päässä muun muassa diakoni Ritva Viitala, lääninrovasti Tapani Vanhanen, piispa Matti Repo, kunnanjohtaja Lauri Inna ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ventola.

Saman pöydän äärellä. Hattulan kunnanviraston kokoushuone Huipussa pöydän päässä muun muassa diakoni Ritva Viitala, lääninrovasti Tapani Vanhanen, piispa Matti Repo, kunnanjohtaja Lauri Inna, kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ventola ja kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Hellevi Luopajärvi.

– Yhteistyön painopiste on päiväkotivierailuissa, kunnan tiloja käytämme jonkin verran, vastasi Hattulan seurakunnassa myös lapsityöstä vastaava vs. kappalainen Miikka Anttila.

– On myös hienoa, kuinka tervetulleita seurakunnan työntekijät Hattulassa ovat kouluihin, kertoi puolestaan Virpi Järvinen.

Kunnasta, seurakunnasta ja näiden yksiköiden välisestä yhteistyöstä keskustelu kääntyi nopeasti kolmanteen sektoriin. Siihen päästiin käytännön esimerkin, eli junasukkien kautta. Seurakunta antoi langat, Suotaalan–Lahdentaan kyläyhdistyksen emännät kutoivat ja neuvola jakoi sukat vauvoille. Viimeinen erä sukkia jaettiin tämän vuoden tammikuussa.

Kolmatta sektoria tarvitaan muutenkin, päätteli Matti Repo.

– Seurakuntien tulot eivät kasva, menot sitä vastoin kylläkin. Hiippakunnassakin rohkaistaan löytämään yhteistyökumppaneita seuroista ja yhdistyksistä, hän luonnehti.

Hattulassa matalan kynnyksen yhdessä tekemistä on viritelty muun muassa Lähiötuvan ympärille.

– Lähiötupaa kehitetään yhdessä kolmannen sektorin kanssa ja haetaan yhteisöllisyyttä sekä yhdessä tekemisen meininkiä, perusturvajohtaja Anitta Leinonen kertoi.

Keskiviikkoisin Lähiötuvalla on jaossa paikallisten päivittäistavarakauppojen lahjoittamaa ruokaa, jonka seurakunnan ja Hattulan SPR:n yhteisryhmä jakaa noutopaketeiksi.

– Lähiötuvalla ollaan vähän välittäjinäkin, jotta muualta muuttaneetkin ihmiset löytäisivät paikallisiin yhdistyksiin ja yhteisöihin, kertoi diakoni Ritva Viitala.

Viitala totesi, että Hattulassakin yhä kohtaa paljon niin sanottua rakenteellista syrjäytymistä, joka johtuu vuosikymmenien takaisista asioista.

– Paljon on vieläkin sitä, että 90-luvun laman seurauksena ei ole löydetty omaa paikkaa yhteiskunnassa.

Kari Ventola linkitti kuntalaisten hyvinvoinnista huolehtimisen myös valmisteilla olevaan sote-uudistukseen.

– Siinä on tarkoitus, että kunnalle jää vastuu kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä. Edessä on etsikkoaika, joka kannattaa hyödyntää.

Nykyinen piispantarkastus ei ole tilaisuus, jossa etsitään vikoja ja virheitä seurakunnan toiminnasta, vaan puolen vuoden mittainen prosessi jossa piispa työtovereineen kulkee seurakunnan työyhteisön rinnalla pohtien yhdessä, missä mennään ja mihin suuntaan seurakunnan toiminta on kehittymässä.

Tarkastuksen nyt päättävän vierailun aikana piispa Matti Revon lisäksi Hattulan seurakunnassa vierailevat konsultti, Orimattilan kirkkoherra Anna-Kaisa Rantala, tuomiokapitulin asessori Markku Antola ja Hämeenlinnan rovastikunnan lääninrovasti Tapani Vanhanen.

Huomenna edessä on tapaaminen seurakunnan henkilökunnan ja luottamushenkilöiden kanssa. Koko seurakunta toivotetaan erityisesti piispanmessuun sunnuntaina 22.5. kello 10 Hattulan kirkkoon ja sen jälkeen kenttälounaalle sekä kirkkokahveille kirkonmäelle.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.