Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Sivistystoimi nyt ja tulevaisuudessa

Hattulassa on lapsille ja nuorille hyvät, jopa erinomaiset palvelut. Uusi opetussuunnitelma ja uudet oppimateriaalit otetaan käyttöön lukukauden alkaessa niin esi- kuin perusopetuksessakin. Opetuksen digitalisaatio on toteutettu kaikilla luokka-asteilla esikoulusta alkaen.

Hyvä varhaiskasvatus ja perusopetus ovat kunnalle hyviä markkinavaltteja. Hattulan sijainti on erinomainen ja hyvät peruspalvelut ovat monille lapsiperheille hyvä peruste asuinpaikan valinnalle. Siksi kunnan kannattaa sijoittaa hyvään sivistystoimeen. Uusi, uljas Juteinikeskus on herättänyt laajalti mielenkiintoa maakunnassa ja muualla Suomessa.

Nuorisotoimi on entistä enemmän näkyvillä koulussa, missä nuoret ovat helposti tavoitettavissa. Kirjasto- ja kulttuuripalveluja kehitetään kuntalaisten parhaaksi yhdessä liikuntapalvelujen kanssa. Liikuntapalvelut ovat myös tavoitettavissa samassa kiinteistössä, Juteinitalossa.

Sivistyspalvelut ovat nykyisessä kunnassa tärkeä ja merkittävä palvelusektori, mutta jatkossa niiden merkitys tulee edelleen kasvamaan. Hallituksen päättämän sote-uudistuksen seurauksena kuntien perusturvan tehtävät siirtyvät maakuntiin vuonna 2019 ja kuntalaisten saamat palvelut ovat sen jälkeen sivistyspalveluja. Näiden lisäksi ja tueksi kunnassa tarvitaan edelleen neuvola- ja terveydenhuollon palveluja, sekä sosiaalitoimen palveluja. Niiden tuottamisesta vastaa jatkossa uusi maakunta.

Tähän muutokseen valmistautuminen on jo aloitettu. Uuden kunnan ja maakunnan rajapintaan jäävät palvelut ovat merkittävässä asemassa Oma Hämeen lasten, nuorten ja perheiden palveluja käsittelevän työryhmän selvitystyössä. Koko maakuntaan on tarkoituksena rakentaa yhtenevä palvelumalli, jossa kunnissa sijaitsevissa perhekeskuksissa voidaan kohdata erilaiset avuntarvitsijat.

Näiden palvelujen rakentaminen ja organisointi on aloitettava nyt. Uuden maakunnan tullessa ne palvelut, jotka ovat ja toimivat, jäävät. Uusia palveluverkkoja siinä vaiheessa ei rakenneta. Hattula on mukana pilotoimassa perhekeskusmallia ja näin voimme saada uuteen kuntaan toimivan tuen kunnan sivistystoimelle. Oma Häme ja samalla Hattulan kunta on mukana hakemassa tähän sosiaali-ja terveysministeriön kärkihankerahoitusta.

Hyvät palvelut tulevat jatkossa olemaan entistä enemmän esillä kuntaa markkinoitaessa. Hyvät varhaiskasvatus- ja opetuspalvelut perhekeskuksineen ovat sellaisia. Kuntien merkittäväksi tehtäväksi jää kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen.

Liikuntamahdollisuuksien järjestäminen yhdessä eri järjestöjen kanssa tulee korostumaan uuden kunnan aloittaessa. Kuntiin jäävien liikunta- ja vapaa-aikapalvelujen merkitys tulee korostumaan. Nuorisotoimen merkitys tulee kasvamaan jo aloitetulla tavalla yhdessä opetustoimen kanssa.

Jari Wihersaari
Sivistysjohtaja
Hattulan kunta

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.