Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Talous puhutti kunnanvaltuustoa

Arto Viljanen luki kokoomuksen valtuustoaloitteen jossa esitetään lapsille ja nuorille harrastustakuuta.

Arto Viljanen luki kokoomuksen valtuustoaloitteen jossa esitetään lapsille ja nuorille harrastustakuuta.

Hattulan kunnanvaltuuston kokous keskiviikkona ei jäänyt läpihuutojutuksi, vaikka esityslista oli lyhyt. Pisimmät argumentaatiot kuultiin talousarvion elokuun loppuun asti ulottuneesta toteutumisvertailusta. Talouden toteutuma on noin puoli miljoonaa euroa talousarviovarausta heikompi.

Kunnanjohtaja Lauri Inna kertoi syiksi muun muassa digitalisointiin liittyvät mittavat hankinnat ja esimerkiksi sosiaalipuolen ennakoitua suuremmat menot, jotka johtuvat “hankalista asiakkuuksista”.

Seppo Söderlund (ps.) nosti esiin väestönkasvun tavoiteltua heikomman kehityksen, joka toki on samansuuntainen koko Kanta-Hämeessä. Hänen mielestään Hattulan on nostettava asukkaat ja asuinympäristön viihtyisyys entistä paremmin keskiöön.

Söderlund myös oli yksi niistä monista puheenvuoron käyttäjistä, jotka kaipasivat malttia virkojen täyttöön tilanteessa, jossa suuri osa tehtävistä todennäköisesti siirtyy sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen muualle.

– Eurot ovat myös aika murheellista luettavaa. Tiedot taloudesta olisi saatava nopeammin valtuuston eteen, hän edelleen opasti.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ventola (kok.) kommentoi, että kaikkien hallintokuntien olisi kuukausittain syytä tarkkailla menojaan. Talouden seuranta on Ventolan mukaan käytännössä reaaliaikaista ja uusiin virkoihin on kunnanhallituksessa suhtauduttu varauksella.

Kiitostakin kuului. Nuorisovaltuutettu Armi Taivainen kiitti kokouksen lopuksi valtuustoa siitä, että taloushuolista huolimatta lukiossa ei kenenkään alta ole vedetty tuolia tai karsittu kursseja.

Kiitostakin kuului. Nuorisovaltuutettu Armi Taivainen kiitti kokouksen lopuksi valtuustoa siitä, että taloushuolista huolimatta lukiossa ei kenenkään alta ole vedetty tuolia tai karsittu kursseja.

Mari Monto (vihr.) toivoi, ettei ICT-investoinneista maksettava kova hinta tarkoita pienten kyläkoulujen lakkauttamista. Hän oli huolissaan siitä, että Lepaan koulun tilaselvityksestä ei ole kuulunut tietoja.

Kokoomuksen Matti Puotila sanoi, että jos joku ihmettelee nykyistä tilannetta, hän on nukkunut valtuuston kokouksissa.

– Itse kuitenkin olemme näitä menoja aiheuttaneita päätöksiä olleet hyväksymässä, osin pakolla ja osin vapaaehtoisesti. Kaipaan edelleen vanhaa hyvää kulttuuria, jossa menojen ylitykset tuotiin aina valtuuston pohdittavaksi ja mahdollisesti hyväksyttäväksi lisätalousarvioissa.

Puotilakin kuitenkin tunnusti, ettei talouskehitys muiden kuntien tilanne huomioiden ole yllätys.

Seppo Kankkunen (sd.) säesti Puotilaa sanomalla, ettei laske kunnan pientä takapakkia muun kuin taloustilanteen syyksi.

Miia Antin (kok.) huomautti, että budjetin ylittymisestä huolimatta on muistettava, että kunnassa on tehty kauaskantoiset ja mittavat panostukset koulurakentamiseen ja digitalisointiin.

– Jos ei vielä, niin varmaan pian kaikki Hattulan koulujen oppilaat pääsevät nauttimaan digiloikasta. Olemme hankkineet jokaiselle oppilaalle tietsikan.

Lauri Inna summasi taloustoteutumasta käytyä keskustelua luonnehtimalla digitalisointia ja Juteinikeskuksen valmistumista muutoksiksi, joita ei oikein ole voinut pysäyttääkään.

– Ja jos näyttää, etteivät jo käynnistyneet säästötoimet pure, määrärahaylitykset tuodaan lisätalousarviona vaikka vuoden viimeiseen valtuustoon.

Talousarvion vähimmäistavoitetta yritetään siis edelleen kuroa kovalla loppukirillä kiinni.

Pentti Pietilä (kesk.) teki valtuustoaloitteen tekojääradan suunnittelun aloittamiseksi ja radan toteuttamiseksi seuraavalla valtuustokaudella.

Pentti Pietilä (kesk.) teki valtuustoaloitteen tekojääradan suunnittelun aloittamiseksi ja radan toteuttamiseksi seuraavalla valtuustokaudella.

Valtuusto myös hyväksyi Yllityn teollisuusalueen tonttien myyntihinnaksi 10 euroa neliömetriltä toiselta ja 8 euroa neliömetriltä toiselta korttelialueelta. Alueen kunnallistekniikka on valmiina ja esittelytekstin mukaan alueeseen on vuoden 2016 aikana kohdistunut runsaasti kysyntää.

Jiri Kattelus (kok.) paljoksui hintoja ja ehdotti hinnoiksi 5 ja 3 euroa neliömetriltä. Äänestyksen jälkeen vastaesitys kaatui äänin 26–8.

Osana sote-uudistukseen valmistautumista ja Hattulan omaa sote-palveluiden rakenneuudistustyötä valtuusto hyväksyi Janakkalan–Hattulan terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen lakkauttamisen ja Hattulan oman hallintolääkärin viran perustamisen.

Pentti Pietilä (kesk.) teki valtuustoaloitteen tekojääradan rakentamisen kustannuslaskelmien teon ja sijaintipaikan suunnittelun aloittamisesta ensi vuonna. Hänen mukaansa jääkiekko on se mistä Hattula tunnetaan, jopa Juteinia paremmin.

Arto Viljanen (kok.) jätti kokoomuksen valtuustoryhmän puolesta aloitteen, jonka mukaan jokaiselle hattulalaiselle lapselle ja nuorelle tulisi taata vähintään yksi harrastus. Harrastustakuun valmistelu olisi aloitettava harrastusvalikon laadinnalla.

Pia Yli-Pirilä (kok.) lausui kiitokset yläkoulun kanssa toteutetussa valmiusharjoituksessa mukana olleille ja kokkapuheita kuultiin myös Hattulan kunnan muuttamisesta kaupungiksi.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.