Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Valtuuston avauskokouksessa päätetään kunnanjohtajan haun avaamisesta

Hattulan kunnanvaltuusto kokoontuu Juteinitalolla.

Hattulan uusi kunnanvaltuusto kokoontuu ensimmäiseen kokoukseensa keskiviikkona elokuun 18. päivänä kello 18 Juteinitalolla. Esityslistalla on muun muassa luottamustoimielinten nimeämisiä. Kunnanvaltuuston puheenjohtajiston ja yhdeksänjäsenisen kunnanhallituksen toimikaudet olisivat esityksen mukaan kaksivuotisia, eli noin puolen vaalikauden mittaisia.

Valtuustolle esitetään myös kunnanjohtajan tehtävän haun avaamista. Hakukriteerit hieman muuttuivat esitetystä kunnanhallituksessa ja ovat nyt seuraavat:

“Kunnanvaltuusto avaa kunnanjohtajan viiden (5) vuoden määräaikaisen viran haettavaksi. Määräaikaa on mahdollista myöhemmin jatkaa työnantajan ja viranhaltijan yhteisellä sopimuksella. Kunnanjohtajan virkaan on kelpoinen henkilö, joka koulutuksensa ja käytännössä saavutetun kokemuksensa perusteella on tehtävään pätevä. Hakijalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa sekä vahvaa ja tuloksellista johtamis- ja hallintokokemusta.

Arvostamme seuraavia ominaisuuksia

– kunnanjohtaja hallitsee kokonaisuuksia ja hänellä on hyvä toimeenpanokyky;

– kunnanjohtaja kykenee tekemään päätöksiä ja tarttumaan ongelmatilanteisiin;

– kunnanjohtajalla on hyvä paineensietokyky sekä hyvät vuorovaikutustaidot;

– kunnanjohtaja tuntee paikallisia olosuhteita sekä sitoutuu Hattulaan.”

Nykyisen kunnanjohtajan irtisanoutumisaika päättyy 1.11.2021.

Kunnanvaltuustolle tuodaan myös tiedoksi käräjäoikeuden päätös Hattulan kunnan ja Pihlajalinnan välisestä palvelusopimusriidasta. Kanta-Hämeen käräjäoikeuden ratkaisussa Pihlajalinna Terveys Oy, Pihlajalinna Lääkärikeskukset Oy, Jokilaakson Terveys Oy, Kolmostien Terveys Oy sekä Mäntänvuoren Terveys Oy velvoitettiin yhteisvastuullisesti maksamaan Hattulan kunnalle hieman yli 120.000 euron korvaukset.

Kunnanhallitus piti päätöstä kunnalle huonona ja on kuullut erikseen muun muassa opintovapaalla olevaa ja nyttemmin irtisanoutunutta kunnanjohtaja Katariina Koivistoa asiassa. Kuulemiset tehtiin siitä huolimatta, että tuomiosta ei päätetty valittaa. Kunnanjohtaja Koivisto oli keskusteluissa arvioinut, että käräjäoikeuden päätös oli väärä ja että siitä olisi pitänyt valittaa.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.