Tiistai 16.04.2024
Nimipäivät: Jalo, Patrik

Tuuli:
 

Valtuuston esityslistalla maakauppoja, yhdistysluottoja ja yhtenäiskoulun uudet tilat

Hattulan kunnanvaltuuston seuraavan kokouksen päätösesityksiin kuuluu kolme pienehköä maakauppaa kunnan ja yksityishenkilöiden välillä. Kahdella, yhteensä noin 1.100 neliömetrin kaupalla kunta saisi noin 35.000 eurolla omakotirakentamiseen kaavoitettua maata Parolan keskustasta.

Esityksen mukaan “määräala rajoittuu entisen kunnanviraston pihapiiriin. Ostettava lisäalue helpottaa purettavan terveysaseman kohdalle vapautuvan tontin suunnittelua ja tehostaa maankäyttöä Parolan keskusta-alueella”.

Kanungin asemakaava-alueella puolestaan esitetään rakentamatta jääneen omakotitontin takaisinostoa kunnalle myyntihinnalla, joka on ollut noin 40.000 euroa.

Kunnanvaltuustolle esitetään myös kahden lyhytaikaisen luoton myöntämistä yhdistyksille. Hattula-Seura hakee 10.000 euron ja Merven kylän yhteisten maa-alueiden osakaskunta 5.000 euron luottoa. Seura kunnostaisi Hattula-pirttiä ja osakaskunta kylän yhteistä venevalkamaa, laituria ja rantaa.

Rahat on määrä käyttää Leader-rahoitteisiin hankkeisiin, joissa tuet maksetaan vasta toteutuneita kuluja vastaan. Kummankin lainapäätöksen esitystekstissä mainitaan luoton myöntämisen ehdoksi, että yhdistys saa myönteisen Leader-päätöksen.

Parolan yhtenäiskoulun uusien tilojen suhteen valtuusto saa eteensä kunnanhallituksen esityksen, jonka mukaan “Parolan yhtenäiskoulun tilatarveasian ratkaisu haetaan Juteinin koulun ympäristöstä nyt käynnistettävän kaavamuutoksen yhteydessä”.

Esityksen mukaan on pikaisesti tutkittava, kannattaako osa rakentaa hiekkaparkille ja myöhemmin lisää Mierolanpellon puolelle vai onko järkevää suunnata koulurakentaminen suoraan Mierolanpellon puolelle ja osoittaa parkkialue yksityiselle päiväkotitoimijalle jo tässä vaiheessa.

– Näin toimien saadaan Juteininalue tehokkaaseen varhaiskasvatus- ja koulukäyttöön ja päätoiminnot keskustan alueelle. Samalla ns. luontaisen poistuman kautta vapautuu suhteellisen nopeasti nykyinen yläkoulun alue kehitettäväksi asumiskäyttöön. Oppilasmäärät tulevat merkittävästi vähenemään jo kymmenen vuoden kuluttua, joten nyt tehtävillä ratkaisuilla on oltava vahva tulevaisuusperspektiivi, esitys jatkuu.

Akuuttia tilantarvetta voidaan osaltaan helpottaa ottamalla koululta sivistystoimiston tilat koulukäyttöön ja joustamalla tila-asiassa lukion, yläkoulun ja Parolan alakoulujen kesken.

Jiri Kattelus (kok.) hakee valtuustolta eroa tarkastuslautakunnan puheenjohtajuudesta tultuaan valituksi kunnanhallitukseen ja Kimmo Kautio puolestaan kaikista kunnan luottamustoimistaan.

Valtuusto kokoontuu kesäkuun 19. päivänä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.