Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Vuohiniemen rukoushuoneen vesikaton uusimiseksi valtuustolle esitetään lyhytaikaisen luoton myöntämistä

Vuohiniemen rukoushuoneella järjestettiin tänä vuonna kuntajohdon ja kyläläisten tapaaminen.

Hattulan kunnanvaltuustolle esitetään 9.450 euron lyhytaikaisen luoton myöntämistä Renkajärven suojeluyhdistys ry:lle. Yhdistys oli alun perin hakenut Hattulan kunnalta 15.000 euron lainaa omistamansa Vuohiniemen rukoushuoneen vesikaton uusimiseksi.

Suojeluyhdistys on hakenut hankkeen toteuttamista varten Leader-rahoitusta ja saanut myönteisen päätöksen marraskuussa 2019. Tuki maksetaan vasta toteutuneiden kustannusten perusteella eikä yhdistyksen oma varallisuus riitä hankkeen toteuttamiseen.

Mikäli valtuusto kallistuu lainan myöntämisen kannalle, laina maksetaan pois välittömästi Leader-tuen maksatuksen jälkeen, kuitenkin viimeistään 31.8.2020. Valtuusto kokoustaa keskiviikkona joulukuun 18. päivänä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.