Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Osallistuva budjetointi käynnistyy

Aktiivisuusrahalla voidaan tukea esimerkiksi uutta tapahtumaa.

Hattulassa käynnistetään osallistuva budjetointi kahdella toisiaan täydentävällä tavalla eli aktiivisuusrahana ja Hattula-aloitteena. Niiden avulla vahvistetaan asukkaiden osallisuutta,
yhteisöllisyyttä ja omatoimisuutta. Kummastakin on tuen haku 1.5.–5.6.

Aktiivisuusrahalla rahoitetaan pieniä yhteisöllisiä kehittämistoimenpiteitä, joiden kustannusarvio on 400–4.000 euroa. Tuettavia toimenpiteitä ovat esimerkiksi erilaiset investoinnit tai uuden tapahtuman luominen. Tätä tukea voivat rekisteröityjen yhdistysten ohella hakea myös erilaiset rekisteröimättömät ryhmät jolloin maksimibudjetti on 2.000 euroa.

Tärkeintä on, että näin toteutettava toimenpide hyödyttää asuinaluetta, harrastajien joukkoa tai muuta muutamaa ihmistä tai perhettä isompaa joukkoa ihmisiä. Tuki on 85 prosenttia toimenpiteen kustannuksista. Tuen hakijan 15 prosentin omarahoitusosuus voi olla talkoita ja/tai rahaa. Tukea hakeva taho toteuttaa itse kyseessä olevan kehittämistoimenpiteen.

Hattula-aloitteen voi tehdä esimerkiksi Hattulan asukas, vapaa-ajanasukas tai yhdistys. Kyseessä ovat aktiivisuusrahaa isommat kehittämistoimenpiteet, kustannuksiltaan enintään
20.000 euroa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi erilaiset yhteisölliset investoinnit.

Tehtyjen aloitteiden kesken järjestetään äänestys, johon 12 vuotta täyttäneet Hattulan asukkaat tai vapaa-ajanasukkaat voivat osallistua. Aloitteista niin monta eniten ääniä saanutta toteutetaan kuin seuraavaksi vuodeksi kunnan talousarvioon varattava määräraha mahdollistaa. Kunta toteuttaa rahoitettavat Hattula-aloitteet seuraavana vuonna.

Osallistuvan budjetoinnin periaatteet hyväksyttiin Hattulan kunnanvaltuustossa huhtikuun 20. päivänä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.