Tiistai 28.11.2023
Nimipäivät: Heini, Kaisla

Tuuli:
 

Pappilanniemen uimarannalla sinilevähavainto

Hattulassa Vanajaveden Pappilanniemen uimarannalla on havaittu vähäisiä määriä sinilevää toukokuun 31. päivänä otetusta näytteestä.

Tulosten perusteella uimavesi on mikrobiologiselta laadultaan kuitenkin uimakelpoista.

Asiasta tiedotti Hämeenlinnan kaupungin terveysvalvonta tänään.

Hämeenlinnan ja Hattulan alueella on 24 uimarantaa, joiden veden laatua seurataan vesinäytteiden avulla.

Kahdeksan rantaa on yleisiä uimarantoja ja 16 pieniä yleisiä uimarantoja. Yleiseksi uimarannaksi on määritelty ranta, jolla odotetaan käyvän huomattava määrä uimareita.

Pienillä yleisillä uimarannoilla tarkoitetaan rantoja, joilla ei odoteta käyvän huomattavaa määrää uimareita, mutta rannan ylläpitäjä on tehnyt niistä terveydensuojelulain mukaisen ilmoituksen.

Uimaveden laatua seurataan uimakaudella, joka alkaa 15.6. ja kestää 31.8. asti.

Kaikilta valvonnassa olevilta uimarannoilta otetaan kolme vesinäytettä uimakaudella.

Yleisiltä uimarannoilta otetaan tämän lisäksi kultakin rannalta yksi vesinäyte ennen uimakauden alkua.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.