Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Poliisilla työntäyteinen yövuoro Hämeessä

Hämeen poliisilaitoksen alueella on lauantain ja sunnuntain välinen yö ollut poliisilla varsin työntäyteinen. Tehtäviä oli koko laitoksen alueella kaikkiaan 142. Poliisia ovat työllistäneet muun muassa useat rattijuopot ja muutamat pahoinpitelyt. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kymmenen henkilöä.

Lauantaina iltapäivällä kello 15.45 poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöstä, joka oli kaatunut mopolla Hausjärvellä Virpeistöntien ja Uusitien risteyksen läheisyydessä. Noin 40-vuotias mies oli loukkaantunut kaatumisen seurauksena. Sairaankuljetus toimitti miehen sairaalaan hoitoon. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Myös lauantaina iltapäivällä poliisi sai ilmoituksen henkilöstä, joka oli aggressiivisen käytöksen vuoksi poistettu Lahden keskustassa sijaitsevasta ravintolasta. Mies oli kuitenkin yrittänyt palata takaisin ravintolaan ja aiheutti häiriötä ravintolan edustalla. 1990-luvulla syntynyt mies vastusti siinä määrin poliisin kiinniottoa, että häntä epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Mies toimitettiin Lahden poliisiasemalle rauhoittumaan.

Kello 16.40 poliisipartio pysäytti Hämeenlinnassa Hietasentiellä pakettiauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1970-luvulla syntynyt mies puhalsikin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lauantai-iltana kello 23 Janakkalassa poliisipartio kiinnitti huomiota henkilöautoon, joka seisoi paikallaan ajoradalla ajovalot päällä Paperitekijäntiellä. Auton kuljettajan paikalta tavattiin 1990-luvun lopulla mies, jolla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Miestä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Mies on jäänyt kortitta ajosta kiinni 12 kertaa vuoden sisällä.

Sunnuntain puolella kello 03.15 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta, joka oli matkalla Hattulasta Hämeenlinnaan. Poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan auton Jokivarrentieltä. Autoa kuljettanut noin 25-vuotias mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Miehelle suoritettu huumausaineen pikatesti antoi myös positiivisen tuloksen. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.