Maanantai 22.04.2019
Nimipäivät: Alina
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
8°C
Tuuli: 2 m/s P
 

SDP suurin myös Hattulassa, ääniharavana Lulu Ranne

Lulu Ranne (ps.) oli hattulalaisten suosikki eduskuntavaaleissa.

Sosialidemokraatit olivat eduskuntavaalien 2019 suurin puolue koko maassa ja näin myös Hämeessä. Puolueen ääniosuus vaalipiirissä oli 24 prosenttia ja sillä SDP sai neljä edustajanpaikkaa, mikä on yhden enemmän kuin edellisessä eduskunnassa.

SDP:n ja koko vaalipiirin äänikuningas on Ville Skinnari Lahdesta 8.323 äänellään. Hämeenlinnalaiset Tarja Filatov 7.212 äänellä ja paluun eduskuntaan tekevä Johannes Koskinen 5.720 äänellä sekä lahtelainen Mika Kari 5.676 äänellä ovat demarien muut kansanedustajat Hämeestä.

Perussuomalaiset 21,1 prosentin kannatuksellaan on Hämeen toiseksi suurin puolue. Puolue säilytti kolme edustajanpaikkaa. Valituiksi tulivat Hämeen äänikuningattareksi noussut hämeenlinnalainen Lulu Ranne 7.875 äänellä, lahtelainen Rami Lehto 7.299 ja hollolalainen Jari Ronkainen 6.137 äänellä.

Kokoomuksen kansanedustajina Hämeestä jatkavat forssalainen Sanni Grahn-Laasonen 7.420, orimattilalainen Kalle Jokinen 5.942 ja loppilainen Timo Heinonen 5.600 äänellä. Puolue sai vaalipiirin äänistä 19,2 prosenttia ja säilytti kolme paikkaa 2,3 prosentin kannatuksen laskusta huolimatta.

Keskustan kannatus Hämeessä romahti viime eduskuntavaaleista 7,7 prosenttia ja puolue menetti kolmesta paikastaan kaksi. Asikkalalainen Hilkka Kemppi 3.601 äänellään on uusi kansanedustaja.

Vihreät kiri keskustan kannoille 8,4 prosentin kannatuksellaan ja sai uudeksi kansanedustajakseen hämeenlinnalaisen Mirka Soinikosken joka sai 2.310 ääntä.

Vasemmistoliitto keräsi Hämeen äänistä 7,4 prosenttia ja kansanedustajana jatkaa 6.872 äänellä riihimäkeläinen Aino-Kaisa Pekonen.

Kristillisdemokraatit sai 5,4 prosenttia äänistä ja heidän kansanedustajanaan jatkaa riihimäkeläinen Päivi Räsänen 6.616 äänellä.

Hattulalaisista ehdokkaista KD:n Nina Aitola sai 239 ääntä, vasemmistoliiton Hanna Jokinen 1.124 ja Tuomas Nieminen 653 ääntä. Tähtiliikkeen Kimmo Kaution äänisaalis oli 124 ja sosialidemokraattien Aarre Lindemanin 747 ääntä. Hattulan kunnan yhteyspäällikkö, keskustan Launo Haapamäki sai 380 ääntä.

SDP oli myös Hattulassa suosituin puolue 27,1 prosentin kannatuksellaan. Kunnan äänikuningatar oli Lulu Ranne (ps.) 509 äänellään ja äänikuningas Aarre Lindeman (sd.) 488 äänellään.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.