Maanantai 23.11.2020
Nimipäivät: Ismo
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
3°C
Tuuli: 3 m/s LPL
 

Seurakuntatalo valmistumassa aikataulussaan

Hattulan uuden srk-talon ulkomuoto on jo tunnistettavissa suunnitelluksi.

Hattulan uuden seurakuntatalon rakennustyöt ovat edenneet aikataulussaan. Rakennus nousee Parolantien varteen edellisen, puretun seurakuntatalon tontille. Pääurakoitsijana kohteessa on Rakentajat Saarikko Oy.

Laatikkomaisesta, vuonna 1966 valmistuneesta edeltäjästään poiketen Ajan Arkkitehdit Oy:n Asko Kaipaisen suunnitteleman rakennuksen ulkomuoto on monivivahteisempi.

Tilojen suunnittelussa yksi kantava ajatus oli monikäyttöisyys ja työmaahan hiljattain työmaakokouksen puitteissa tutustumassa käynyt kirkkoherra Virpi Järvinen kiittelee tähän asti tehtyä työtä tilaajan näkökulmasta “oikein hyväksi”.

– Rakennustyömaa on edennyt suunnitelmien mukaisesti, aikataulullisesti ollaan siellä missä nyt pitääkin, eikä merkittäviä lisätöiden tarpeita ole ilmaantunut, Järvinen kertoo.

Tutustujien tunnelmia kuvasi Järvisen mukaan toteamus: “Sitä ollaan saamassa mita tilattiinkin”.

– Tilat yhdistyvät toisiinsa ja kokonaiskäyttöaste saadaan suuremmaksi kuin vanhassa seurakuntatalossa.

Rakennuksen luovutuksen on määrä tapahtua marraskuussa. Sen jälkeen edessä on odotettu muutto, kun pitkään hajanaisesti eri väliaikaistiloissa toiminut seurakunta saa uuden keskuspaikan.

– Hyvillä mielin odotellaan ja seurataan tilannetta. Unelma on, että ensi vuoden alussa saisimme toiminnan käyntiin uusissa tiloissa, kirkkoherra Virpi Järvinen summaa.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.