Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Back on Track kenttäratsastuskilpailut Suontaan Kartanolla käyntiin tänään

Jo perinteeksi muodostunut seutukunnan suurin kenttäratsastustapahtuma, Suontaan Ratsastajat ry:n Back on Track -kenttäkilpailu ratsastetaan heinäkuun kolmantena viikonloppuna. Kilpailu järjestetään jo 16. kerran. Kaikkiaan mukana on lähes 130 ratsukkoa.

Viime vuosi kuten kuluvakin on ollut poikkeuksellisia ja Covid-19 pandemia on asettanut lisähaasteita järjestäjille. Onneksi tilanne kausivaihtelun ja rokotusten ansiosta on nyt parempi ja kilpailut ovat mahdolliset. Monia erityisjärjestelyjä joudumme edelleen tekemään ja tapahtumassa noudatetaan Avi:n voimassa olevia ohjeistuksia. Olemme kuitenkin hyvin iloisia, voidessamme tarjota ratsastajille heidän kauan kaipaamansa kilpailumahdollisuuden. Teemme kaikkemme turvallisen ja viihtyisän tapahtuman toteuttamiseksi.

Kilpailu on tänäkin vuonna kolmipäiväinen tapahtuma ja tässä valtakunnallisessa kilpailussa ratsastetaan Back on Track -taitoratsastusmestaruus 2021. Lisäksi piensuomenhevoset kilpailevat mestaruudesta lauantain luokassa. Perjantaina ratsastetaan miniluokka, joka on tarkoitettu kilpailu-uraa aloitteleville ratsastajille. Siinä tarjotaan tilaisuus lähiseudun ratsukoille tutustua kenttäratsastukseen ja se sopii myös hyvin ratsastuskoulujen ratsukoille.

Lauantaina 17.7. ratsastetaan lisäksi avoin 80 cm luokka. Sunnuntaina 18.7 ratsastetaan myös Back on Track taitoratsastus 90 cm maastoestekilpailu, missä
tuomaristo arvioi ratsukoiden taidot ja osaamisen. Sunnuntaina ratsastetaan myös kansallinen suomenhevosten 90 cm kenttäkilpailuluokka.

Aikataulu

Perjantai 16.7.

Klo 11.00 – 15.30 Miniluokka maastokoe

Lauantai 17.7.

Klo 8.00 – 12.30. Luokan 80 cm koulu- ja estekoe

Klo 13.45 -17.00. Luokan 80 cm maastokoe

Sunnuntai 18.7.

11.00 – 15.00 Back on Track taitomestaruus 2020

Klo 15.15 Back on Track palkinnot

Klo 9.30 Suomenhevosten koulu-ja estekoe

Klo 15.30 Suomenhevosten maastokoe

n. Klo 16.00 Suomenhevosten palkinnot

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.