Hämärähommat käynnistyivät aamuvarhain Nihattulassa
Hattulassa vietetään tänään iltaan asti kestävää Hämärähommat-tapahtumaa. Ensimmäisenä liikkeellä oltiin Nihattulassa, jossa koulun 120-vuotisjuhlallisuuksia vietetään monipuolisen tapahtumapäivän merkeissä.
– Oppilaat lähtivät juuri tekemään luontopolkua, koululla on avoimet ovet, rannassa hoitokalastetaan ja pihalla on pihapelejä. Koulun 120-vuotista toimintaa juhlistetaan nyt näin, kertoi syksyllä koulun rehtorina aloittanut ja koululla jo sitä ennen viisi vuotta opettajana toiminut Janne Rantanen.

Hattulan vanhimman yhä toiminnassa olevan koulun pihalta löytyivät muun muassa oppilaiden vanhemmat Jaana Blad, Kaisu Putkiranta ja Helena Wallius, rehtori Janne Rantanen ja opettaja Pirjo Kinnunen.
Lisäksi aamupäivän ohjelmassa oli huutokauppa, jossa myynnissä oli koulun vanhaa irtaimistoa.
Hämärähommat-päivänä päätapahtumapaikka on Juteinitalon ympärystö, mutta ohjelmaa on myös muun muassa pallokentällä, Panssarimuseossa ja monissa yrityksissä.
Juha Reinikainen
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.