Lauantai 08.08.2020
Nimipäivät: Sylvi, Sylvia, Silva
Hämeenlinna
Selkeää
19°C
Tuuli: 0 m/s E
 

Harrasterieha tarjoaa nähtävää ja koettavaa

Perinteinen harrasterieha järjestetään sunnuntaina elokuun 18. päivänä kello 10-13 Juteinikeskuksella.

Harrasteriehassa yhdistyy paikallisen harrastustoiminnan esittely ja MLL:n perinteinen syysrieha kirpputoreineen ja kahvioineen.

4H-yrittäjä ja kerho-ohjaaja Annastiina Leinonen (vas.) ja 4H-aktivaattori Kristiina Pirttimäki pitivät vuoden 2018 Harrasteriehassa askartelupistettä.

Riehan aikana alue on toimintaa pullollaan. MLL:n kirpputori ja kahvio täyttävät ruokalan alueen samalla kun harraste-esittelyt elävöittävät liikuntahallin ja Juteinikeskuksen piha-alueen.

Harraste-esittelyjen tarkoituksena on tuoda esille Hattulassa tarjolla olevaa harrastustoimintaa aktiivisella ja konkreettisella tavalla. Tapahtuma on tarkoitettu kaikenikäisille.

Harraste-esittelyjen lisäksi tarjolla on pomppulinna, kasvomaalausta ja oiva mahdollisuus kokeilla piha-alueen uutta Multigolf-rataa, jonka viralliset avajaiset pidetään kuun vaihteessa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.