Hattula juhlistaa suomen kielen kieliasetusta
Tänä vuonna tuli kuluneeksi 160 vuotta siitä, kun Suomen suuriruhtinas Aleksanteri II antoi kieliasetuksen, joka merkitsi suurta parannusta suomen kielen asemaan. Asetuksessa säädettiin, että suomen kielellä oli Suomessa samat oikeudet kuin ruotsillakin. Näin suomesta tuli maan virallinen kieli ja sitä alettiin käyttää valtion virastoissa.
Asetus esiteltiin Aleksanteri II:lle 29.7.1863 Parolannummella ja hän allekirjoitti sen seuraavana päivänä maaherran talossa Hämeenlinnassa. Parolannummella on vuodesta 1868 seisonut Parolan Leijona, joka muistuttaa meitä tuosta merkittävästä asetuksesta sekä suuriruhtinaan vierailusta. Näiden tapahtumien johdosta Hattula on julistautunut suomen kielen kunnaksi.
Hattulan Pyhän Ristin kirkko valmistui 1400-luvun lopulla, ja sen kuuluisat seinämaalaukset ovat noin 1500-luvun alusta. Varmaa tietoa maalareista ei ole, mutta vuonna 2021 julkaistiin Anneli Kannon kirja Rottien pyhimys, joka on fiktiivinen tulkinta maalausten synnystä. Rottien pyhimyksessä ruotsalainen kirkkomaalaripari Anders ja Martinus apupoika Vilppu mukanaan saapuu Hattulaan maalaamaan Pyhän Ristin kirkon seiniin muun muassa Raamatun tapahtumia ja pyhimyskuvia.
Hattulan Pyhän Ristin kirkko ja Hattulan kunta ovat saaneet runsaasti näkyvyyttä sekä matkailijoita kirjan julkistamisen jälkeen. Kirjaan pohjautuva Hämeenlinnan kaupunginteatterin näytelmä on myös ollut suurmenestys. Hattulan matkailu on elänyt korkeasuhdannetta erityisesti Pyhän Ristin kirkon ja Panssarimuseon ansiosta. Näiden kohteiden yhteenlaskettu kävijämäärä ylittää 100.000 kuluvana vuotena.
Hyvä matkailuvuosi ja suomen kielen juhlavuosi ansaitsevat näkyvän päätöksen, joten Hattulan kunta ja Hattulan seurakunta ovat yhdessä päättäneet juhlavalaista Pyhän Ristin kirkon 2. ja 7.12. välisenä aikana. Toki valaisun ajankohdassa on otettu huomioon myös Suomen Itsenäisyyspäivä, jossa jossa itsessäänkin riittää juhlistettavaa. Juhlavalaistuksen toteuttaa Torvinen Showtekniikka.
Lauantaina 2.12. kello 15 alkaen Juteinikeskuksessa (Opinkuja 2, Parola) järjestetään juhla, jossa pienten tervehdysten lisäksi esiintyy Vanaja Big Band upealla kokoonpanollaan. Liput konserttiin maksavat 10 euroa, johon sisältyy kahvitarjoilu. Lipputuotto ohjataan Hope-yhdistyksen kautta vähävaraisille paikallisille perheille. Lippuja voi ostaa etukäteen Hattulan kirjastolta tai ennen konserttia Juteinikeskukselta. Konsertti kestää noin kaksi tuntia ja sen jälkeen noin kello 17.45 juhlavalaistus syttyy Pyhän Ristin kirkolla.
Juhlavalaisun aikana Hattula-seura järjestää parilta viime kesältä tuttuja Pop up -kahviloita Hattula-pirtillä. Pop up -kahvilat ovat avoinna 3. ja 7.12. välisenä aikana kello 16–20, paitsi Itsenäisyyspäivänä keskiviikkona 6.12. kello 13–17. Kunnanjohtaja Pekka Järvi on tavattavissa Hattula-pirtillä torstaina 7.12. kello 17 alkaen.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.