Sunnuntai 23.01.2022
Nimipäivät: Enni, Eine, Eini
Hämeenlinna
Pilvistä
-1°C
Tuuli: 3 m/s EL
 

Hattulan kirkossa soi palmusunnuntaina konsertti hyväntekeväisyydelle

Perinteinen palmusunnuntain hyväntekeväisyyskonsertti Koivikko-kodin toiminnan tukemiseksi soi Hattulan kirkossa huhtikuun 14. päivänä kello 15.

Tilaisuudessa esiintyy Voci Ensemble, joka on kuudesta intohimoisesti yhteismusisointiin suhtautuvasta, pitkän linjan kuorolaisesta koostuva lauluyhtye. Vuonna 2015 muodostettu a cappella -ryhmä toimii tavoitteellisesti, mutta harrastelijan rentoudella.

Ohjelmistoa on Monteverdistä Mäntyjärveen, Kostiaisesta Kantelettareen ja renessanssista Rajattomaan. Vocilla on ollut useita esiintymisiä ja konsertteja Hämeenlinnan seudulla. Palmusunnuntain konsertissa Voci esiintyy poikkeuksellisesti kahdeksanhenkisellä kokoonpanolla.

Ella Ansaharju ja Eveliina Jämsä ovat kaksi kolmasosaa The3ees lauluyhtyeen laulajista. Yhtye on perustettu vuonna 2008. Yhtye kertoo itsestään seuraavasti.

– Olemme tuore ja lahjakas trio. Mottomme on: Jotain vanhaa, jotain uutta ja jotain lainattua. Ohjelmistomme koostuu vanhoista klassikoista, nykyajan hiteistä ja lempeistä balladeista.

Palmusunnuntain konsertissa yhtye esiintyy duona.

Otto Kanerva on monelle tuttu mies teatterin lavoilta ja televisiosta. Vuodesta 2015 Otto on toiminut Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin johtajana. Hän on myös Rauman Kaupungin teatterin taiteellinen johtaja, siis todellinen teatterin monitaitaja. Konsertissa Oton säestäjänä toimii Kalle Penttilä.

Ohjelmalehtisiä on myynnissä Tiiriön Citymarketissa, Hattulan Apteekissa ja Parolan Kukkakaupassa sekä kirkossa puoli tuntia ennen konsertin alkua hintaan 20 euroa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.