Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Hattulassa tiistaina konsertoiva Tomi Paldanius sai pojaltaan motivaation esiintymiseen

Uudestakaupungista kotoisin oleva kitaristi Tomi Paldanius valmistui musiikkipedagogiksi Turun taideakatemiasta vuonna 2003. Sitten hän kyllästyi elämään Suomessa ja päätti lähteä kiertämään maailmaa.

– Itseäni en päässyt pakoon, mutta löysin itseni artistina. Vakaa ja turvallinen tulevaisuus sai jäädä taakse. Otin lopputilin kitaransoitonopettajan työstä, myin omaisuuteni, erosin tyttöystävästäni ja lensin New Yorkiin.

Tästä alkaa Paldaniuksen vaiheikas matka oman itsensä löytämiseen artistina.

– Ostin New Yorkista Takamine-merkkisen kitaran ja kuukauden junapassin, jolla saatoin matkustaa ympäri Yhdysvaltoja. Kiersin Yhdysvaltoja sen enempää suunnittelematta. Kävin muun muassa Bostonissa, Montrealissa, Chicagossa, Niagaran putouksilla, Washingtonissa ja Philadelphiassa. Vaikuttavin kokemus oli kuitenkin Nashvillessa Chet Atkins -kitarafestivaaleilla, joissa vierailinkin seitsemänä vuotena peräkkäin.

Paldaniukseen teki vaikutuksen festivaalien rento ja ystävällinen ilmapiiri.

– Ei tuntunut että siellä olisi kilpailtu millään tavalla. Tuntui kuin kaikki olisi yhtä perhettä.

Yhdysvaltojen seikkailun jälkeen Paldanius alkoi sovittamaan tunnettuja kappaleita soolokitaralle. Paldaniuksen Livin’ On A Prayer –sovitus on yksi Youtuben ensimmäisiä suosittuja kitaravideoita. Sillä on jo yli neljä miljoonaa katselukertaa. Video valittiin myös Total Guitar –lehden best of Youtube –artikkeliin.

Tällä hetkellä Paldanius asuu Bangkokissa, jossa hänellä on viisivuotias poika.

– Lähdin aikoinaan kylmää ja pimeää pakoon, mutta nykyään elämän dynamiikkaan kuuluu myös pimeys ja kylmyys.

Nyt Tomi Paldanius kiertää ympäri Suomea keikkailemassa. Motivaation esiintymisen aloittamiseen Paldanius on saanut omalta pojaltaan.

– Haluan näyttää pojalleni, että olen muutakin kuin se hauska jammaileva isä sohvalla.

Paldanius teki ensimmäisen kiertueensa viime vuonna ja julkaisee nyt toisen levynsä, Classic Hits Fingerstyle Vol.2. Konserteissa kuullaan suurimpia klassikoita artisteilta kuten esimerkiksi Queen, Dire Straits, Santana, Eric Clapton, Eagles ja Led Zeppelin.

Tomi Paldanius konsertoi tiistaina 22.1. kello 18 Hattulan kirjaston Jaakonsalissa.

Patrik Paldanius

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.