Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Kelan asiantuntija luennoimaan omaishoitoperheiden etuuksista

Hattulan omaishoidon verkosto järjestää tiistaina 10.11. kello 17–19 Parolan Juteinitalolla, Kauppatie 3 kaikille avoimen luento- ja keskustelutilaisuuden, jonka aiheena on Kelan etuudet omaishoitoperheille. Asiantuntijana tilaisuudessa on suunnittelija Erja Koskinen Kelan Kanta-Hämeen vakuutuspiiristä.

Omaishoidontuesta puhuttaessa tulee useimmille ensimmäisenä mieleen kunnalta saatava omaishoidon tuki, jota voidaan myöntää vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämiseen kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla. Omaishoidon tuki on harkinnanvarainen palvelu, jota kunta järjestää tähän tarkoitukseen varattujen määrärahojen puitteissa.

Täten sen saatavuus ja määrä vaihtelevat kunnittain. Yhdenmukaisen käytännön takaamiseksi on omaishoidontuen siirrosta Kelaan käyty keskusteluja. Asia ei kuitenkaan ole toteutumassa lähiaikoina, sillä se ei päätynyt hallitusohjelmatavoitteeksi. Kela tarjoaa jo nyt omaishoitoperheille muita tukia, joiden arvo on merkittävä sekä hoidettavalle että hoitajalle.

Usein omaishoitajaksi päädytään miltei huomaamatta. Läheistä autetaan vähitellen enemmän ja enemmän ja lopulta autettava ei enää tule toimeen ilman apua. Äkillinen omaishoitajuus alkaa, kun läheinen sairastuu tai vammautuu vakavasti tai perheeseen syntyy vammainen lapsi.

Kaikilla omaishoitoperheillä ei ole tietoa mahdollisuudesta vammaisetuuksiin, eläkettä saavan hoitotukeen tai lääkekulujen vuosittaisesta katosta, jonka täytyttyä on oikeus lisäkorvaukseen. Kela järjestää myös omaishoitajien kuntoutuskursseja yksilökursseina ja omaishoitajan ja hoidettavan läheisen yhteisinä parikursseina. Kurssien tavoitteena on kuntoutujan toimintakyvyn ja arjessa selviytymisen turvaaminen tai parantaminen.

Hattulan omaishoidon verkoston muodostavat FinFami mielenterveysomaiset Kanta-Häme, Hämeenlinnan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry, Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry, SPR Hattulan osasto, Hattulan seurakunta ja Hattulan kunta. (Hattulaan.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.