Sunnuntai 09.08.2020
Nimipäivät: Erja, Eira
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
24°C
Tuuli: 3 m/s EEL
 

Laajentuneen Kulttuuripyöräilyn päätapahtumaa vietetään ensi lauantaina Hattulassa

Tänäkin vuonna mukana oleva Seppo Kopra veti toista kertaa järjestettyä kulttuuripyöräilyä Hatuselta Sattulan suuntaan toukokuussa 2017.

Hattulassa parin vuoden ajan järjestetty Kulttuuripyöräily on laajentunut seudulliseksi tapahtumaksi, mutta päätapahtuma järjestetään edelleen Hattulassa.

Lauantaina toukokuun 11. päivänä järjestettävässä Kulttuuripyöräilyssä ovat mukana Hattulan lisäksi nyt myös Hämeenlinnan ja Janakkalan liikuntatoimi, HAMK Smart tutkimusyksikkö ja Kanta-Hämeen sydänyhdistys.

Päätapahtumaa vietetään Hatusen pyöräliikkeella klo 9–13 ja sieltä myös lähtee Seppo Kopran ja Pekka Järven vetämänä opastettu, noin 11 kilometrin mittainen Kulttuuripyöräily Hattulassa. Ilmaisen Digitrail-sovelluksen Google Play Storesta lataamalla voi myös suunnitella oman reittinsä Hämeen kulttuurikohteesta toiseen.

Tawast Cycling Clubin edustajia puolestaan on lauantaina kello 9–15 jakamassa paperikarttoja Linnanpuistossa Hämeenlinnassa ja Janakkalan Keltaisella talolla.

(Hattulaan.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.