Sunnuntai 10.12.2023
Nimipäivät: Jutta

Tuuli:
 

Monologiesitys ammentaa paikallisesta kulttuurista

Marjo Ventola Alma Voutilaisen roolissa.

Monologiesitys Mummo ja sen sisaret tuo Juteinitalon Jaakonsaliin marraskuussa tuulahduksen uranaisen elämästä sata vuotta sitten. Marjo Ventola aluksi esittelee suvussaan säilynyttä kirjeaineistoa joka kertoo hänen mummonsa Ainon ja tämän kahden sisaren arjesta naisina työelämässä 1900-luvun alkupuolella. Monologi liittyy Hattulassa Ventolan taloon, joten kyseessä on paikallisesta historiasta ja kulttuurista ammentava esitys.

Marjo Ventola myös esittää Ainon roolihahmoa joka tulee tervehtimään hattulalaista yleisöä. Opettajatar Aino ei malta olla esittämättä mielipiteitään asioista, joita hän katselee tietysti oman aikansa näkökulmasta. Esitykseen on vapaa pääsy ja sen kesto on 1–1,5 tuntia.

Aino tuli Hattulaan Hurttalan koululle opettajattareksi. Mentyään naimisiin Toivo Ventolan kanssa hänestä tuli myös maalaistalon emäntä. Emännän työ tosin ei Ainolle riittänyt sillä 1920–30-luvuilla Aino johti kesäisin täysihoitolaa, jonne saapui myös ulkomaalaisia vieraita. Hattulan kunnanarkiston ensimmäisenä kirjastonhoitajana hän toimi aina vuoteen 1950 asti.

Aino Voutilainen.

Marjo Ventola on jäsentänyt ja digitoinut suvussaan säilyneen aineiston sivustoksi. Se välittää nuoremmille sukupolville kolmen, Savon maaseudulla kasvaneen sisaruksen kokemuksia ja arkea. Niitä sävyttävät Suomen itsenäistymisen vaiheet, niiden jälkeen kulkutaudit ja niukkuus. Työ täyttää naisten elämän. Heidän kunniatehtävänsä on näyttää ammattitaitoaan josta he ovat ylpeitä.

Sairaanhoitajattariksi valmistuneet Ida ja Alma kävivät usein lomillaan Ainon luona Hattulassa lepäämässä ja leikkimässä sisaren kolmen pojan kanssa. Kolmen naisen persoonalliset piirteet sekä ajan erilaiset ajattelu- ja käytöstavat hymyilyttävät.

Marjo Ventola on eläkkeellä oleva teatterialan kouluttaja ja esiintyjä. Hän kiertää esittämässä suomalaisesta nykyrunoudesta koottua runoteatteriesitystä  ”Yöni ilman unta”. Kantahämäläisten lausujien ryhmiä Ventola ohjasi useiden vuosien ajan.

  • Monologiesitys Mummo ja sen sisaret Juteinitalon Jaakonsalissa lauantaina 11.11. kello 13.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.