Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Mysteeriteatteri tulee myös Hattulaan

Lasikylän Mysteeriteatteri tulee esittämään tänä syksynä kaksi näytöstä myös Hattulaan,
Juteinikeskuksen Ravintola Jaakkoon. Näytökset ovat torstaina syyskuun 26. päivänä kello 18 ja perjantaina syyskuun 27. päivänä kello 19.

Esityksen nimenä on Murha Kalveniuksen kartanossa ja siinä yleisö on aktiivisessa roolissa rikoksen ratkaisijana, joten nähtäväksi jää saadaanko murhaaja Hattulassa paljastettua. Teatteriryhmään kuuluu yhdeksän näyttelijää ja esityksen ohjaa Ritva Rask.

Yhteen näytökseen mahtuu vain 35 ensimmäistä, joten paikka tähän vuorovaikutteiseen, maksulliseen dekkariesitykseen kannattaa varata pikaisesti. Lippuvarauksia voi tehdä Hattulan kirjastoon, 050 5090335 tai suoraan Mysteeriteatterilaisilta (Tuula 040 5768647 tai Ritva 044 5009691).

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.