Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Panssarinyrkki mukaan Panssarimuseon keräyskonserttiin

Tänä vuonna jo yli sata kertaa erityisesti Hämeenlinnan alueella esiintynyt Panssarinyrkki-yhtye on liittynyt mukaan Elenia Areenan kesäkuiseen konserttiin, jolla kerätään varoja Parolan Panssarimuseon vanhojen panssarivaunujen suojelemiseksi.

Lauantaina 18. kesäkuuta pidettävässä konsertissa Panssarinyrkin solisteina esiintyvät Apulannan Toni Wirtanen ja Mustien enkeleiden Jussi Aaltonen. Tapahtuman muita esiintyjiä ovat muun muassa Aikakone ja Movetron sekä joukko myöhemmin ilmoitettavia artisteja. Konsertin liput maksavat alkaen 22,50 euroa, ja ne ovat jo myynnissä myyntiin Lippupisteessä.

Panssarinyrkki on Panssariprikaatin musiikillinen PR-kokoonpano, jossa soittaa neljä varusmiestä yliluutnantti Kimmo Kopran johdolla. Puolustusvoimien tilaisuuksien lisäksi Panssarinyrkki konsertoi säännöllisesti messuilla, vanhainkodeista sekä lastentarhoissa ja kouluissa.

Esiintymisiä yhtyeelle on kertynyt tänä vuonna huikeasti jo runsaat sata kappaletta. Toukokuussa luvassa on vielä kouluvierailuja muun muassa Miemalassa, Ahvenistolla, Janakkalassa ja Kaurialassa.

Kesäkuisen Elenia Areenan konsertin tuotot ohjataan kokonaisuudessaan Panssarimuseon rinnekatoksen rakentamisen tukemiseen. Museon ulkonäyttelyrinteessä on ainutlaatuinen kokoelma sodissamme käytettyjä panssarivaunuja, jotka ovat olleet säiden armoilla pääosin vuodesta 1961 alkaen.

Konserttipäivän yhteydessä järjestetään Elenia Areenalla paneelikeskustelu panssarijoukkojen historiasta ja kehitysnäkymistä sekä Panssarimuseon tulevaisuudesta. Tapahtuman suojelijana on ministeri Elisabeth Rehn.

Panssarimuseo on sotahistoriallinen erikoismuseo, jonka päätehtävä on kerätä, tallentaa, entisöidä, tutkia ja esitellä suomalaisten panssari- ja panssarintorjuntajoukkojen historiaa. Lisäksi keskeisenä teemana on kertoa panssarijoukkojen ja niiden kaluston teknisestä kehityksestä ja käytöstä itsenäisen Suomen puolustusvoimissa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.