Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Piela Auvisen veistoksia Päivölässä

Piela Auvisen veistos: Syntymä. Kuva: Piela Auvinen.

Piela Auvisen veistos Syntymä. Kuva: Piela Auvinen.

Päivölän Taidesuunnistusviikonloppu sujui aurinkoisissa merkeissä. Suunnistajia kävi tasaisesti ja alue tarjosi monenlaista kiinnostavaa koettavaa sekä nähtävää. Lauantainen luentosarja herätti mielenkiintoa ja keskustelua.

Alueella oli auki kaksi näyttelyä. Paikallisen kuvanveistäjä Aukusti Veuron (1886–1954) näyttely esitteli hänen töitään ja työskentelyään. Veuron tunnetuimpia teoksia on Aleksis Kiven patsas Nurmijärvellä. Toisena näyttelynä oli Taidekahvila Pakarissa kuvataidelinjalaisten, Satu Salomaan ja hattulalaisen Piela Auvisen taidenäyttely “Alinen”, joka koostui Salomaan maalauksista sekä Auvisen veistoksista.

Taidekahvila tarjosi myös tuoreita vohveleita sekä virvokkeita, niitä haluaville. Kuvataide- sekä arkkitehtuurilinjan yhteiseen kuvataideluokkaan sekä siellä tapahtuvaan toimintaan suunnistajat pääsivät myös tutustumaan. Tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut ja sai paljon positiivista palautetta. (Hattulaan.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.