Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Pisara 2019 sujui hyvin

SPR:n aktiivit aktivoituivat Vesikriisin tiimoilta.

Punainen risti järjestää joka kolmantena vuonna valmiusharjoituksen koko maassa. Täksi vuodeksi oli teemaksi valittu Vesikriisi ja nimenä oli Pisara 2019. Harjoitus tai tapahtuma järjestetään samana päivänä koko valtakunnassa paikallisosastojen voimin.

Jokainen saa päättää minkä muotoisen harjoituksen toteuttaa. SPR:n Hattulan osasto päätti toteuttaa tapahtuman johon kutsutaan eri yhdistyksiä ja järjestöjä viranomaisten lisäksi. Vastuuhenkilöksi ja tapahtuman johtajaksi nimettiin osaston puheenjohtaja Pia Yli-Pirilä.

Osallistumishalukkuuden toivat esiin lähes kaikki joille kutsu meni, vaikkakin muutama tärkeä kumppani jäi pois. Jokainen osallistuva ryhmä suunnitteli oman toimintansa ja jokaisella teemana on vesikriisi.

– Oli suuri ilo huomata miten kaikki lähtivät innolla mukaan. Pidimme kaikkiaan kolme yhteistä palaveria, joista kaksi tapahtumapaikalla eli Pekolan koululla. Viranomaisyhteistyö sujui äärettömän hyvin, luvat tulivat nopeasti ja he lupautuivat mukaan tapahtumaan, Yli-Pirilä kiittelee.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.