Sunnuntai 26.06.2022
Nimipäivät: Jorma, Jarmo, Jarkko, Jarno, Jere
Hämeenlinna
Melkein selkeää
14°C
Tuuli: 1 m/s EI
 

Pokaalien kimallusta ja tanssin taikaa Hattulan palkitsemisillassa

Rockn´Swing -tanssijat Ella Äijänaho ja Kimi Manner esiintyivät illan alussa.

Hattulan kunta palkitsi vuonna 2021 säväyttäneitä urheilun, liikunnan ja kulttuurin osaajia Juteinitalolla tänään. Tapio Suomisen juontaman tilaisuuden tanssivat vauhtiin Ella Äijänaho ja Kimi Manner.

Sen jälkeen puheenvuoron sai kunnanhallituksen puheenjohtaja Ellen Rydbeck joka kertoi itse olleensa 15 vuotta sitten vastaavasssa tilaisuudessa pokkaamassa vuoden tyttöurheilijan palkinnon poniurheilumenestyksensä johdosta.

– Muistan kuinka hienoa se oli. Liikunta ja urheilu on kaikille hyödyllistä ja kilpaurheilu opettaa ainakin kolme asiaa: ensinnäkin sitkeyttä, eli oppii tekemään töitä jonkin asian eteen jopa vuosia, toiseksi paineen- ja stressinsietokykyä ja kolmanneksi oppii epäonnistumaan. Epäonnistumisia sattuu muussakin elämässä koko ajan, Rydbeck sanoi.

Ellen Rydbeck totesi, että onnistumisista pitää olla iloinen ja ylpeä.

Toki hän korosti puheensa lopuksi, että tärkeää on myös juhlia onnistumisia.

– Muistakaa olla iloisia ja ylpeitä saavutuksistanne.

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kari Ventola luovutti Vuoden kulttuuriteko -tunnustuksen Tytti Peltolalle.

Vaikka urheilulla aloitettiin, saivat palkintonsa ensin kulttuurin tekijät. Hattulan Vuoden kulttuuriteko 2021 on Luova Hattula-purkutaide-terppari-projekti, josta palkittiin Tytti Peltola ja työryhmä.

Seuraavaksi palkintonsa sai Nuori taitaja 2021, Oskar Antola. Antola arvioi Tapio Suomisen haastattelussa olevansa kymmenen vuoden päästä diplomi-insinöörialalla, rakentelevansa soittimia tai kaiuttimia ja soittelevansa musiikkia kotonaan.

Oskar Antola saapui noutamaan Nuori taitaja -tunnustuksen.

Vuoden naisurheilijana palkittiin parapyöräilijä Pauliina Hatunen. Hatunen polki pilottinsa Tiina Niemisen kanssa MM-kisoissa sijoille 10 ja 12 sekä maailmancupissa peräti sijoille 5 ja 6. Paralympialaispaikka jäi harmittavan lähelle ja Hatunen kertoi koronan osittain sotkeneen suunnitelmia.

– Kilpailen näkövammaisten luokassa eli fyysisesti meidän molempien on oltava todella hyvässä kunnossa, kertoi pilottinsa Niemisen kanssa vuodessa yli 600 yhteistä harjoitustuntia keräävä Hatunen.

Vuoden naisurheilija Pauliina Hatunen (vas.) ja pilotti Tiina Nieminen.

Hattulan vuoden miesurheilija 2021 on yleisurheilija Eino Vuori. Vielä nuorten sarjaan mahtunut pikajuoksija otti Suomen mestaruuden M19-ikäluokan 60 metrillä hallissa ja oli MM-kisojen 10. Vuori uskoi pystyvänsä lähivuosina hätyyttelemään 100 metrillä jopa nykyistä miesten Suomen ennätysaikaa, johon hänellä on eroa enää runsaat kaksi sekunnin kymmenystä.

Pikajuoksija Eino Vuori on Hattulan vuoden miesurheilija.

Lupaava tyttöurheilija Ella Äijänaho on Rock´n swing -tanssin Suomen mestari niin nuorissa kuin aikuisissakin.

Vuoden lupaava poikaurheilija Niki Meriläinen voitti B-nuorissa pesäpallon SM-kultaa Sotkamon Jymyn riveissä.

Vuoden lupaavana tyttöurheilijana palkittiin tanssija Ella Äijänaho.

Lupaavana poikaurheilijana palkittiin pesäpalloilija Niki Meriläinen. Pesäpallon verenperintönä saanut Meriläinen saavutti juniorien SM-kultaa Sotkamon Jymyn joukkueessa.

Vuoden valmentaja on Aki Töyrylä, joka tunnetaan myös Pekolan Iskun puheenjohtajana. Vuonna 2013 Töyrylä alkoi valmentamaan vuonna 2007 syntyneiden joukkuetta. Pelaajat olivat tuolloin eskari-ikäisiä. Aki valmentaa joukkuetta edelleen. Pojat ovat nyt kahdeksasluokkalaisia. Joukkue on onnistunut voittamaan lohkonsa, ja loppuhuipennustapahtumassa finaalipaikka on ollut lähellä. Akista on erityisen hienoa kasvattaa poikia liikunnalliseen elämään ja tarjota hyvä harrastus. Iskun naisjoukkuetta Aki valmensi muutaman kauden.

Vuoden valmentaja Aki Töyrylä on tyytyväinen, jos saa nuoret pois kadulta syljeksimästä ja kaverien kanssa harrastamaan.

Hattulan kunnon kuntalainen 2021 on Markus Rantsi. Rantsi on ollut Poransaaren matkaluisteluradan ylläpitäjä vuodesta 2015 alkaen ja aktiivisesti mukana Pekolan liikuntapaikkarakentamisen talkoissa. Hän on myös aurannut viikonloppuisin Pekolan koulun ja Pappilanniemen kenttiä, kun on enemmän satanut lunta. Rantsilla on pitkä työura liikunnan parissa.

Markus Rantsi on kunnon kuntalainen. Tunnustuksen myöntää Hämeen Liikunta ja Urheilu.

Erityisstipendit myönnettiin veteraanien tennismenestyjä Marja-Liisa Hedmanille, purjehtija Ville Korhoselle, maastomoottoripyöräilijä Antti Ahtilalle ja veteraanivoimanostaja Jorma Lempiselle.

Vähintään SM-tasoisesta menestyksestä palkittiin Simo-Pekka Aarnisalo, Eveliina Hakala, Sonja Hakala, Leevi Hautala, Peppi Hautala, Kai Jahnsson, Essi Järvinen, Kimi Manner, Jari Mantila, Ella Nylund, Toni Ojala, Juho Ojanen, Eerika Onnela, Essi Riihilahti, Niko Salmela, Marko Vilpas, Amanda Virkkunen ja Arto Väänänen.

Juha Reinikainen

Tapio Suominen juonsi tapahtuman.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.