Sunnuntai 14.04.2024
Nimipäivät: Taito

Tuuli:
 

POLIISIYLIJOHTAJA: Asiat Hämeessä vielä hyvin

Hämeessä on tänä vuonna vältytty mökkeihin tai asuntoihin kohdistuvilta murtosarjoilta, vaikka esimerkiksi Hattulassakin viime aikoina ovat puhuttaneet niin yksityisasuntoihin tunkeutumiset, bensiinivarkaudet kuin erilaiset röyhkeät irtaimistovarkaudetkin.

– En tiedä, onko sana kiirinyt, että täällä tutkinta on tehokasta, totesi apulaispoliisipällikkö Tero Seppänen lauantaina Hämeenlinnassa vietettävän Poliisin päivän yhteydessä.

– Uudellamaalla paljastui hiljattain ryhmä, joka teki hit and run -tyyppisiä murtoja, mutta se jäi kiinni. On kuitenkin muistutettava taas syksyn tullen, että vapaa-ajan asuntoihin ei kannata jättää houkuttimeksi arvoesineitä tai aseita, totesi poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen.

Lauantaina vietettävän Poliisin päivän avasi Hämeenlinnassa Miekkalinnan pihamaalla poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen. Maan korkein poliisiviranomainen vetosi avaussanoissaan yleisöön toivomalla kansalaisten osallistuvan syrjäytymisen ja siihen johtavien tekijöiden, kuten kiusaamisen ehkäisyyn.

Lauantaina vietettävän Poliisin päivän avasi Hämeenlinnassa Miekkalinnan pihamaalla poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen. Maan korkein poliisiviranomainen vetosi avaussanoissaan yleisöön toivomalla kansalaisten osallistuvan syrjäytymisen ja siihen johtavien tekijöiden, kuten kiusaamisen ehkäisyyn.

Sarjarikollisuuden tunnistamista ja ehkäisyä tehostaa nykyään Kolehmaisen mukaan se, että poliisijohto käy joka aamu läpi tilannekuvan rikollisuudesta eri puolilla maata.

– Ihmisten oma-aloitteinen suojautuminen rikollisuudelta on myös lisääntynyt, mikä näkyy lukuisista turvafirmojen tarroista talojen postilaatikoissa, Tero Seppänen sanoo.

Helena Wallius ja Pekka Kokkonen sekä Apila-koira toivat terveiset Suomen ainoasta poliisikoiralaitoksesta.

Helena Wallius ja Pekka Kokkonen sekä Apila-koira toivat terveiset Suomen ainoasta poliisikoiralaitoksesta.

Hattulassakin tarvittiin poliisikoiria asuntomurron jäljestykseen vain pari päivää sitten. Suomen ainoa poliisikoiralaitos sijaitsee Hämeenlinnan Rinkelinmäellä ja koulutuksen lisäksi se toimii myös operatiivisena yksikkönä.

Laitos on poliisiasema Miekkalinnalle mieluinen naapuri.

– Olemme Poliisiammattikorkeakoulun alainen yksikkö, joka kouluttaa kaikki Suomen poliisikoiranohjaajat ja poliisikoirat, kertoi poliisikoiralaitoksen johtaja Pekka Kokkonen.

Laitos pitää vuosittain noin 80 kurssia. Koulutettavaa kenttäväkeä on Kokkosen mukana tällä hetkellä 235 ohjaajaa ja 273 koiraa. Poliisikoiralaitoksen tulevaisuus Hämeenlinnassa on parhaillaan selvitettävänä.

– Ongelmana ovat rakennukset, jotka ovat vanhoja eli alkuperäistä kantaa. Työryhmä miettii parhaillaan sijoittumis- ja tilakysymystä ja toivomme päätöstä vuoden loppuun mennessä, sanoo Kokkonen.

Tänä vuonna 200 vuoden ikään pääsevää poliisi-instituutiota tuodaan Poliisin päivässä esiin teemalla Kaikkien aikojen turvaaja. Tapahtumia järjestetään 20 paikkakunnalla.

– Poliisin päivä on vakiintunut elokuun viimeisen viikonvaihteen tapahtumaksi. Muuten poliisilla on nykyään liian vähän mahdollisuuksia olla tekemisissä kansalaisten kanssa, poliisiylijohtaja Kolehmainen totesi.

Seppo Kolehmainen arvioi, että Hämeessä asiat ovat turvallisuuden kannalta hyvin, ainakin vielä.

– Toimintaympäristö on kuitenkin muuttunut viime vuonna radikaalisti. Jos toteutamme meille vuoteen 2020 asti ulottuvan säästöraamin, se ei voi olla näkymättä turvallisuudessa. Käytännössä vähennys olisi nykyisestä 7.300 poliisista 6.400–6.500 poliisiin ja se herättää kylmiä väreitä.

Hämeessä vähennys tarkoittaisi 70–80 poliisin viran vähennystä.

Apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen Hämeen poliisilaitokselta ja poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen ovat viime aikoina saaneet työskennellä vastaanottokeskuksiin liittyvien ongelmien parissa.

Apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen Hämeen poliisilaitokselta ja poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen ovat viime aikoina saaneet työskennellä vastaanottokeskuksiin liittyvien ongelmien parissa.

– Laillisuuskysymykset huolettavat, sillä tutkinnoissa lakisääteiset määräajat painavat päälle ja toisaalta kansalaiset haluavat hälytysten lyhyitä vasteaikoja. Myös kansalaisten muu aktiivisuus poliisia kohtaan tuntuu olevan kasvussa, kuvailee Tero Seppänen vähenevän henkilömäärän aiheuttamaa noidankehää.

– Poliisi ei voi jättää lakisääteisiä töitään tekemättä. Se missä vähennykset nopeiten näkyisivät, on valvonta aina liikennevalvonnasta lähtien, täydentää Kolehmainen.

Hämeessä ja koko maassa puhuttavat nyt Forssan vastaanottokeskuksen ympärillä viime päivinä velloneet levottomuudet. Viime vuoden turvapaikanhakijatulvan jäljiltä tämänkaltaiset tapahtumat eivät suoranaisesti yllättäneet poliisia.

– Viime syyskuussa Suomeen tulleeseen turvapaikanhakija-aaltoon ei oltu sataprosenttisen valmiita ja vastaanottokeskuksia annettiin melkein kaikille paikkakunnille jotka sellaisen vain halusivat, kertasi poliisiylijohtaja Kolehmainen yleisötilaisuutta edeltäneessä mediainfossa.

Pitkin vuotta 2016 on sitten selvitetty sekä yksittäisten keskusten turvallisuutta että niiden yleistä soveltuvuutta vastaanottokeskuksiksi ja lakkautettu ongelmallisimpia keskuksia. Samoin hakijatulvaan liittyneet yksittäisten turvapaikanhakijoiden ongelmalliset sijoitukset on pyritty tunnistamaan ja tekemään uudelleensijoituksia.

– Esimerkiksi jos on laitettu lähtömaassa keskenään sotineita shiioja ja sunneja samaan huoneeseen, niin eihän lopputulos ole voinut olla kovin hyvä.

Samaan aikaan tunnelmia vastaanottokeskuksissa on kiristänyt ja kiristää turvapaikkapäätösten odottelu.

– Odottavalla joukolla epävarmuus ja samalla alttius häiriökäyttäytymiseen kasvaa. Oletamme, että syksystä tulee vilkas ja varaudumme ehkäisemään levottomuuksia lähipoliisimaisella työllä ja näkymällä katukuvassa mahdollisimman paljon, sanoo Kolehmainen.

Hämeen poliisilaitoksella turvapaikanhakijoihin liittyvät asiat ovat teettäneet paljon töitä.

– Organisointia, tehtävien uudelleenkohdentamista ja lisätehtäviä. Lisäksi on hoidettava normaalit turvapaikanhakuprosessiin liittyvät asiat, kuten myönteisten ja kielteisten turvapaikkapäätösten tiedoksisaattaminen. Päätökset ovat usein paksuja asiakirjoja, jotka on selitettävä turvapaikanhakijalle yleensä tulkin välityksellä, sanoo apulaispoliisipäällikkö Seppänen.

Seppänen kertoo, että ilmapiirin kiristyminen vastaanottokeskuksissa sekä kantaväestön ja turvapaikanhakijoiden välillä oli poliisin tiedossa.

– Meillä oli jo valmiiksi vahvennettu miehitys Forssassa ja on myös edelleen.

Hämeen poliisin nykyinen, laaja toiminta-alue on ajoittain saanut myös kritiikkiä. Apulaispoliisipäällikkö Seppänen kuitenkin sanoo, että paljon miehistöä vaativissa tilanteissa, kuten Forssan levottomuuksien yhteydessä, poliisipartioita pystytään liikuttamaan nopeammin ja enemmän tarvittaviin paikkoihin.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.