Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Sää suosi Perheen ulkoilupäivää

Osallistujien ikähaitari oli toivotun laaja.

Tenholan Linnavuoren laavulla järjestetty Perheen ulkoilupäivä ja patikointi onnistui aurinkoisen sään vallitessa vallan mainiosti. Hattulan liikuntatoimiston yhteistyökumppaniensa kanssa järjestämään tapahtumaan osallistui kaikkiaan 150 ulkoilijaa. Osallistujien ikähaitari oli toivotun laaja, juuri kävelemään oppineista reippaisiin eläkeläisiin.

Varsin paljon paikalle tuli pyöräilijöitä, joista moni läskipyörällä. Lapsiperheistä suurin osa tuli paikalle omalla autollaan, jonka saattoi jättää parkkiin Hattulan Ratsastuskeskuksen pihaan. Siellä pääsi myös tutustumaan hevosiin. Sen jälkeen olikin mukavaa ratsastaa keppareilla radalla, jonka Hämeenlinnan seudun 4H:n nuoret naiset rakensivat. Rata oli kovassa käytössä ja sattuipa niinkin, että muutama keppari vikuroi, eikä suostunut ylittämään estettä ensimmäisellä hypyllä.

Hattulan-Tyrvännön Reserviläisten ilmakivääriammuntapisteellä kympit saivat kyytiä, vaikka asetta ei ollutkaan kohdistettu. Nuorimmat ampuivat isän sylissä istuen. Oli mukava huomata, kuinka moni junnu oikein innostui, kun taulun keskusta repesi osumista.

Linnavuoren huipulle kiipesi pidemmän reitin kautta muutama kymmenen osanottajista. Reitin varrella oli kymmenen kuvakysymystä. Pikainen tarkistus osoitti, että jokainen vastasi kaikkiin
kysymyksiin oikein.

Kun vuorelta oli tultu alas, oli hyvä korvata palanutta energiaa maukkailla letuilla ja grillimakkaralla, joita paistoivat Parolan Eräveikkojen ryhmä. Menekki oli hyvä, eikä jonoja ehtinyt muodostua, kun asialla olivat hommansa osaavat tekijät.

Osallistujien kesken arvottiin tuotepalkintoja. Onnetar suosi seuraavia: Aune Laasanen, Satu Rajala, Maritta Kostamo ja Johan Kekäläinen.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.