Street Food tapahtuma sai jättämään eväät kotiin

Hattula-päivien etkoina markkinoitu Street Food Parola -tapahtuma kiinnosti märästä kelistä huolimatta. Kuvat: Juha Reinikainen.
Black Angus burgereita, churroja, itämaista ruokaa, hatsapureja, lettuja. Keskiviikkona aamupäivällä alkanut Street Food Parola -tapahtuma sai kansan liikkeelle pienestä tihkusateesta huolimatta. Pelkällä katselukierroksella ei oltu vaan muun muassa burgereita pakattiin kasseihin ja paikan päällä syötäväksi melkoiseen tahtiin.
Tarjolla oli muun muassa hittilihaksi kohonneesta brisketistä eli pitkään savustetusta naudan rinnasta valmistettuja herkkuja.
– Meidän ykköstuotteeksi voi nostaa Black Angus brisket burgerin, Lammilla ja Riihimäellä ravintolaa pyörittävän Papa´s Smokery BBQ:n kojulta kerrottiin.
Burgerin maun salaisuus on peräti 15 tuntia savustettu häränrinta.
Ulkoilmaan poikettiin myös hakemaan työlounasta.
– Hyvä, ettei tänään tarvinnut ottaa eväitä, kertoi itämaista ruokaa lounaaksi hakenut kirjastovirkailija Henna Okkonen.
Kaksipäiväisessä street food -tapahtumassa Parolan keskustassa esiintyy ennakkotietojen mukaan tänään illalla trubaduuri Karri Salo ja huomenna helatorstaina harmonikan soiton vuoden 2004 pelimannimestari Vilho Vartonen sekä Hattulan-Tyrvännön veteraanikuoro johtajanaan Ari Lehtonen.
Juha Reinikainen
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.