Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

VESITURVALLISUUS: Hämeenlinnan Järvipelastajat on valmiudessa toukokuun puolivälistä alkaen

Antti Haikka ja Kalle Mikkola kuuluvat Hämeenlinnan Järvipelastajiin.

Pelastuslaitoksen sopimuspalokuntana toimivan Hämeenlinnan Järvipelastajien tukikohta on Mierolassa. Lauantaisessa Mierolan Kevätriehassa olikin mukana niin järvipelastajia kuin pelastusvene Nihtikin.

– Järvipelastajilla on vähän toistasataa jäsentä ja varsinaisessa toiminnassa on mukana noin 20 henkilöä, kertoi Järvipelastajien puheenjohtaja, hattulalainen Kalle Mikkola.

Suomen Meripelastusseuraan kuuluva Hämeenlinnan Järvipelastajat on jatkuvassa lähtövalmiudessa viiden kuukauden ajan, toukokuun 15. päivästä lokakuun 15. päivään.

– Tehtäviä on keskimäärin noin 30 kesässä, mutta viime kesä oli huomattavasti vilkkaampi ja tehtäviä oli yli 40, Mikkola kertoo.

Päivystysaikaan järvipelastajien on oltava vesillä puolen tunnin sisällä hälytyksestä. Keskimäärin liikkeelle päästään noin 15 minuutissa, kertoo puheenjohtaja Kalle Mikkola (oik.).

Hml Järvipelastajien vastuulla on Vanajaveden Kanta-Hämeeseen kuuluva alue. Lähimmät naapuripelastajat ovat Valkeakoskella. Nihdin lisäksi kalustoon kuuluu yksi kumivene.

– Tehtävät vaihtelevat veneeseen tulleesta teknisestä viasta ihmisen pelastamiseen vedestä tai uponneen veneen nostamiseen.

Hattulan Yrittäjien puheenjohtaja Meiju Honkavuori avusti kevätriehassa kuivan maan onkijoita.

Minimimiehistö pelastusveneessä on 1 + 2 henkilöä.

– Koulutamme miehistömme itse meripelastusseuran hyväksymän koulutusohjelman mukaisesti. Pintapelastajat joita meillä on tällä hetkellä seitsemän, ovat Pelastuslaitoksen kouluttamia.

Juha Reinikainen

J-P Mikkolan kärventämät makkarat tekivät kauppansa.

Aarrerastien etsinnässä riitti pähkittävää.

Kauramoottorillakin pääsi.

Piia Parri kauppasi arpoja. Arvonnan tulokset kuullaan iltaysiltä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.