Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Wanhassa Apteekissa luvassa kovaa settiä Hattula-päivillä

Faija saapuu Hattulaan kesäkuun 10. Kuva: Warner Music Finland.

Taas on hurjan kovaa settiä luvassa Wanhassa Apteekissa Hattulapäivillä lauantaina kesäkuun 10. päivänä 2023. Vaikka Apteekin piha-alue anniskeluineen onkin iso, ei kaikille halukkaille riitä pääsylippuja. Hommaa siis lippusi ajoissa Wanhasta Apteekista.

– Liput ovat myynnissä nyt Hattulassa Wanhassa Apteekissa ja Hämeenlinnassa Nummen Niilossa hintaan 27,50 € Päivän tarkemmat aikataulut ja showtimet ilmoitamme myöhemmin, lupaa ravintoloitsija Jani Suomalainen.

Mukana on Meiju Suvas, tähti, joka on tuikkinut Suomen iskelmätaivaan huipulla jo yli 35 vuotta. Meijusta on vuosien saatossa kehkeytynyt monipuolinen artisti, joka hallitsee musiikin tyylilajit laidasta laitaan.

Meiju on tyylitaituri ja erinomainen tunnelmanluoja. Uransa aikana Meiju on saanut neljä kultalevyä ja kaksi platinalevyä. Kaikkiaan Meijulta on ilmestynyt 13 pitkäsoittoa ja lukuisia kokoelmalevyjä. Meiju on ollut mukana myös lukuisissa musiikki- ja teatteriproduktioissa. Viimeisempänä ”Vain Elämää” televisiosarjan artistina kolmannellatoista tuotantokaudella.

Meijun single ”Tahdon sinut” nousi listaykköseksi ja ”Oot paha” saavutti menestystä listoilla. Samana vuonna ilmestyi myös Meijun ensimmäinen pitkäsoitto, joka myi kultaa ja platinaa.

Faija on Warner Musicin kiinnittämä suomalainen laulaja. Faijan esikoissingle Olutta ja mennyttä (feat. Tauski) julkaistiin vuonna 2018 ja se on striimannut platinaa. Myös muut singlet ovat olleet menestyksekkäitä; muun muassa single ”Suomalaisen miehen kyyneleet” on ylittänyt platinarajan ja sen musiikkivideota on katsottu jo yli 4 miljoona kertaa.

Yksi totuus on rap-artistien Mäkki ja Dj Takapotku vuonna 2017 perustama rap-duo. Tämän todella runsaasti radiosoittoja saaneen duon biiseillä on vieraillut useita Suomalaisia huippuartisteja, muun muassa Danny, Stig, Remu, Frederik ja Tommi Läntinen, Matti Nykästä unohtamatta! Tunnettuja kappaleita ovat muun muassa ”Suomi”, ”Don Juan” ja ”mä olen Suomalainen”. Tämän duon näkemisestä tulee aina hyvä mieli.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.