Eero Lempisen avauskausi trial-kisoissa toi heti Suomen cupin voiton
Hattulalainen Eero Lempinen kokeili trial-moottoripyöräilyä ensimmäistä kertaa viime vuoden elokuussa. Laji vei 16-vuotiaan mukanaan ja tällä kaudella ohjelmassa olivat seurakisojen jatkeeksi jo ensimmäiset avoimet kilpailut.
Menestys oli hienoa, sillä TR5J-luokassa kisannut Eero vei Suomen cupin luokkavoiton.
– Aloitin kauden 80-kuutioisella Betalla. Kauden neljännessä tai viidennessä kisassa pyörästä meni runko poikki ja vaihdoin TRS:n 125 piikkiin. Ensimmäinen kisa uudella pyörällä oli vähän totuttelua ja päädyin kolmossijalle mutta sen jälkeen alkoi taas kulkea paremmin, Tervakosken Moottorikerhoa edustava Eero kertoo.
Trial on taitoajoa, jossa kilpailijan täytyy selvitä oman vaikeustasonsa radasta puolessatoista minuutista ja välttää jalan maakosketuksia, kaatumisia ja pyörän sammumista, jotka tuottavat virhepisteitä.
– Jos tasapaino on huono, on trialin ajaminen aika vaikeaa. Oma ajaminen lähti alusta asti hyvin, vaikkei itsellä ole ollut mitään mopoa tätä ennen, Eero kertoo.
Suuren osan kunniasta hän antaa valmentajalleen Harri Oittiselle.
– Muuten en olisi kehittynyt näin paljon näin lyhyessä ajassa, hän tiivistää.
Tervakoskelta löytyy hyvät ja monipuoliset harjoitusmaastot. Leteensuolla asuvana Eero pystyy harjoittelemaan naapurien häiriintymättä myös kotioloissa. Kilpailukausi on nyt toistaiseksi ohi, mutta ajatukset jo ensi kaudessa.
– Viikkoon mahtuu yleensä aika paljon ajoharjoittelua. Tarkoitus on harjoitella talven aikana aika paljon ja luultavasti siirtyä TR3J-luokkaan, jossa vaikeustaso on kovempi.
Kilpailuja Eero kiertää pääosin isänsä kanssa ja kopparina eli suorituksen aikana ajajaa turvaamassa ja neuvomassa on ollut Ilkka Oittinen. Kilpailukausi 2020 oli trialissakin normaalia suppeampi ja joitain normaalisti ohjelmassa olevia kisoja peruttiin.
– Kisat ovat olleet suurimmaksi osaksi Etelä-Suomessa, eli mihinkään kisaan ei ole ollut ihan hirveä matka.
Eero on kartoittanut jo ensimmäisiä mahdollisia ulkomaanstarttejakin. Sopivimmat mahdollisuudet tähän löytyvät hänen mukaansa Virosta.
Juha Reinikainen
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.