Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

FS Tawastia emännöi lauantaina futsalin kakkosen kärkikamppailua Juteinikeskuksella

Maanantai-illan harjoituksia olivat aloittelemassa FS Tawastian Laura Långvik (vas.), Mira Järvenpää, Sari Lapikisto, Ella Jurvanen, Ella Rinta-Filppula ja maalivahti Iisa Korkeila (edessä).

Täksi kaudeksi Hattulaan perustettu FS Tawastia kohtaa ensi lauantaina Juteinikeskuksella futsalin naisten kakkosen lohkokärjen FC Nokia/2:n. Turnausmuotoisessa tapahtumassa kotijoukkueen ensimmäinen vastus on Mahti.

Nokia on ehtinyt pelata jo peräti seitsemän ottelua, joista tuloksena on ollut kuusi voittoa ja yksi tasuri. FS Tawastian toistaiseksi lyhyt seurahistoria näyttää toistaiseksi neljää puhdasta voittoa maalierolla 46–5.

– Emme tienneet yhtään, mitä odottaa. Yllätyksenä on tullut, että olemme pärjänneet näin hyvin, sanoo myös joukkueenjohtajan tehtäviä hoitava Sari Lapikisto.

Kaikilla joukkueen noin kymmenellä aktiivipelaajalla on Lapikiston tavoin vahva jalkapallotausta. Moni joukkueen pelaaja vieläpä saapui maanantai-illan harjoituksiin treenattuaan samana päivänä aiemmin Härmän jalkapallojoukkueen kanssa.

Kakkosta pelaavan Härmän lisäksi Tawastian ryhmässä on naisia Tervakosken Padosta ja Janakkalan Pallosta.

– Valmennuksen hoidamme vielä itse, kaikilla on niin vahva pelaajatausta, että kenenkään ei tarvitse olla vahtimassa. Katsotaan tarvimmeko ensi kaudella jo ulkopuolista valmentajaa, pohtii Lapikisto.

Puolivakava pohdinta valmennusportaan vahvistamisesta johtuu tietysti hyvästä sarja-alusta, joka viittaa FS Tawastian mahdollisuuksiin nousta ylemmäskin.

– Suurin osa pelaajista olisi halukkaita nousemaan.

Hattulalaista väriä joukkueessa edustaa Ella Jurvanen, Lapikisto asui Hattulassa vielä pari vuotta sitten. FS Tawastia myös harjoittelee Hattulassa kahdesti viikossa.

– Jalkapallossa harjoitellaan tähän aikaan vuodesta lähinnä peruskuntoa, futsal-harjoittelumme ei ole niin organisoitua, pelailemme ja haemme yhteistä tatsia joukkueena.

Kahta lajia harrastaville pelaajille lajit palvelevat toisiaan.

– Härmässäkin ollaan tyytyväisiä, että liikumme myös jalkapalloharjoitusten ulkopuolella. Futsalissa tulee treenattua enemmän pikkukikkailua. Pallokin käyttäytyy eri tavalla kuin jalkapallossa ja sääntöjä jouduimme opiskelemaan ennen kauden alkua, pelaajat kertovat.

Juha Reinikainen

1 kommentti

  1. Timo Koskinen:

    Onnea matkaan!

     

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.