Sunnuntai 26.06.2022
Nimipäivät: Jorma, Jarmo, Jarkko, Jarno, Jere
Hämeenlinna
Selkeää
30°C
Tuuli: 1 m/s EL
 

Hattula Boxingin Atte Korpela debytoi Helsingin salikisoissa

Atte Korpela (pun.) ja Lauri Anttila kohtasivat ensiottelussa Lauttasaaressa. Kuva: Päivi Ahola.

Nyrkkeilijä Atte Korpela, Hattula Boxing, debytoi kilpakehässä Helsingin Lauttasaaressa järjestetyissä salikisoissa lauantaina. Korpelan ottelu oli samalla hattulalaisseuran ensimmäinen kosketus kilpanyrkkeilyyn. Seura liittyi Suomen Nyrkkeilyliiton jäseneksi vasta tämän vuoden alusta.

Vastassa 20-vuotiaalla Atte Korpelalla oli toinen debytantti, Janakkalan Nyrkkeilijöitä edustanut Lauri Anttila. Ottelu eteni täydet kolme erää vauhdikkaassa ja yleisöä innostaneessa iskujen vaihdossa. Toisessa erässä Korpela onnistui koukullaan notkauttamaan vastustajan jalkoja, mutta Anttila tokeni luvunlaskun aikana ja ottelu pääsi jatkumaan.

Toisen erän lopussa Korpela itse sai tuta voimakkaasta vartalolyönnistä, joka vei puhtia viimeisestä erästä. Voitto meni lopulta kaikin tuomaripistein Janakkalaan.

Atte Korpela oli ottelun jälkeen kaksijakoisissa tunnelmissa. Kilpakehään pääseminen oli saavutettu tavoite, mutta toisaalta tappio jäi kaivertamaan nuoren urheilijan mieltä. Varmaa on, että tahto otella ja voitonnälkä kasvoivat entisestään.

– Harmittaa toki, että hävisin. Olisi pitänyt vaan lyödä enemmän. Olen tietenkin tyytyväinen, että olen käytännössä vuodessa pystynyt kehittymään näin pitkälle. Ehdottomasti haluan otella vielä lisää!, totesi Atte Korpela heti ottelun jälkeen.

Hattula Boxingin valmennuksesta vastaava kaksikko piti suojattinsa otteista. Nyrkkeilyn pariin paluun valmennustehtäviin tehnyt entinen Pohjoismaiden mestari Justus Paajanen oli tappiosta huolimatta yhtä hymyä.

– Tiesin, että Atte on treenannut hyvin ja kuntopohja on vahva. Neuvoin keskittymään niihin lyöntisarjoihin, joita salilla olemme harjoitelleet ja hyvin Atte neuvoja toteutti, summasi Paajanen ottelua.

Samaa mieltä oli toinen valmentaja Kari Tapio, jolle urheilullisen ja tunnollisen Korpelan nopea kehitys ei ole tullut yllätyksenä. Vielä valmentaja ei halua puhua jatkosta, esimerkiksi osallistumisesta joulukuussa pidettäviin SM-kisoihin.

– Annan valmennettavalle pari kolme päivää aikaa miettiä, miltä tämä ensiottelu oikein tuntuu. Heti ottelun jälkeen ei kannata tuntoja kysellä tai mietteitä jatkosta. Itselleen tyypilliseen tapaan Atte totesi matsin jälkeen, että paremminkin olisi voinut mennä. Kehitys on ollut kuitenkin nopeaa, ja muutos kuntoilusta lajinomaiseen harjoittelumääriin on tapahtunut vasta tänä keväänä, kertoo Kari Tapio.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.