Torstai 28.09.2023
Nimipäivät: Arja, Lenni

Tuuli:
 

Hattula Boxingin ensimmäiset kisat lauantaina Juteinin koululla

Hattula Boxing ry järjestää seuransa historian ensimmäiset nyrkkeilykilpailut lauantaina 29.4. Juteinin koululla. Mukaan on ilmoittautunut lähes 150 nyrkkeilijää 34 seurasta eri puolilta Suomea. Kisat ovat yksi vuoden suurimmista nyrkkeilytapahtumista Suomessa. Kisoihin osallistuu myös 11 Hattula Boxingin kilpanyrkkeilijää.

– Ensimmäistä kertaa järjestettävien kisojen suosio yllätti meidät täysin! Vasta kaksi vuotta toiminut seuramme on tehnyt määrätietoista työtä lajin parissa niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin ja tämän työn hedelmistä pääsemme nyt nauttimaan, toteaa seuran puheenjohtaja Tomi Korpinen, joka on myös yksi seuran perustajista.

Kilpailut ovat merkittävä tapahtuma Hattulan nyrkkeily-yhteisölle, ja seuran jäsenet ovatkin innokkaasti odottaneet kisapäivää. Kisat tarjoavat myös loistavan mahdollisuuden paikallisille urheilufaneille päästä seuraamaan nyrkkeilyn huippuluokan otteluita livenä.

– Olemme tehneet paljon töitä, jotta ensimmäiset nyrkkeilykilpailumme olisivat ikimuistoiset kaikille osallistujille ja yleisölle. Odotamme jännityksellä, että paikalliset ja muualta Suomesta saapuvat nyrkkeilijät kohtaavat toisensa kehässä ja taistelevat voitosta.

Kisojen järjestäjät haluavat myös kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuvia tuomareita, muita vapaaehtoisia sekä yrityskumppaneita. Ottelut alkavat kello 12 ja yleisölle on ilmainen sisäänpääsy. Tapahtumapaikalla on kahvio.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.