Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Parolan Visa luovutti futsalin sarjapaikkansa Hämeenlinnan Jalkapalloseuralle

Joukkueenjohtaja Ville Kalervo (etualalla) lausui kiitokset yhteistyöstä Visalle.

Hämeenlinnan seudun miesten edustusfutsal siirtyy Parolan Visasta Hämeenlinnan Jalkapalloseuraan (HJS) jo tulevaksi sarjakaudeksi.

Kakkosessa pelannut Parolan Visa Hattulasta ja HJS ilmoittivat sarjapaikan siirrosta eilen.

– Joukkueen pelaajisto on täysin hämeenlinnalainen ja onhan joukkueen mukana myös pelaajia, jotka pelasivat futsalia menestyksekkäästi jo 2000-luvulla Hämeenlinnan Härmän riveissä. Siirrolla pyrimme tuomaan lajia entistä suuremman yleisön tietoisuuteen ja samalla varmistamaan toiminnan jatkumisen pitkälle tulevaisuuteen. Toki nykyisellä pelaajistolla on vielä monta hyvää pelivuotta edessä, joten ParVin riveistä tutut pelaajat viihdyttävät Loimua Areenan yleisöä vielä useamman vuoden ajan. Yhteistyö Parolan Visan kanssa on sujunut mainiosti vuosien varrella ja kiitän seuraa koko joukkueen puolesta menneistä vuosista, joukkueenjohtaja Ville Kalervo kertoi.

– Ajattelemme futsalin kehittämistä sekä alueellisia kasvumahdollisuuksia. On tärkeää, että Hämeenlinnassa on futsalissa jokin näkymä, mihin satsataan tulevina vuosina entistä enemmän, kertoo puolestaan HJS:n toiminnanjohtaja Tommi Laitila.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.