Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Visan mukana Mansessa

Hattulaan.fi hyppäsi pikahälytyksellä mukaan bussiin viime viikon sunnuntaina seuraamaan oman kylän joukkueen esitystä jalkapallon Nelosen kärkiottelussa, kun Parolan Visa pelasi tasan 1–1 TamU-K:n kanssa Pyynikillä.

Tomi Uusitorppa (40) on tasoittanut ottelun Tampereella. Jussi Länsimaa riemuitsee.

Tomi Uusitorppa (40) on tasoittanut ottelun Tampereella. Jussi Länsimaa riemuitsee.

Kenttäkuulutuksessa yleisöennätykseksi mainittu 411 katsojan joukko näki ParVin entisen liigapelaajan Tomi Uusitorpan tasoituksen toisella puoliajalla. Lopun painostuksesta huolimatta vieraat eivät pystyneet enää maalintekoon  Ensimmäisen keskinäisen ottelun vei ParVi 2–0.

Matka bussissa joukkueen mukana pelipaikalle alkaa Säästöpankki-Areenan pihalta eli Pullerilta. Allun eli Aleksi Latvasen isännöimän korttipöydän ympärillä huolenaiheeksi nousee, ehtiikö Länsi eli Jussi Länsimaa bussiin puoli yhdeksitoista. Ei ehdi, mutta puhelinsoitto takapenkeiltä bussin etuosaan valmentaja Ville Dahlmanille paljastaa, että Länsimaa on tulossa suoraan Pyynikille.

Yövuoron jälkeisillä runsaan kolmen tunnin unilla matkaan lähtenyt kapteeni Jarkko Riihimäkikin pystyy rentoutumaan ja korttipöydässä menoa puolestaan hetkauttavat vain kolikkorivejä sotkevat Tampereen keskustan kurvit.

Aurinkoinen Pyynikin tekonurmikenttä ei ole sellainen möykkäävä ja väkivaltainen fanihelvetti, miksi sitä isäntäjoukkueen Facebook-päivitysten perusteella voisi luulla.

Väkeä kertyy paikalle vähitellen ja vasta noin puoli tuntia ennen ottelua aidan takaa kadulta alkaa kuulua Tamu-K:n Sinikaartin laulua.

Tämä stadionille marssiva muutaman kymmenen henkilön fanijoukko on ilmentymä kannattajien toteutuneesta tavoitteesta pitää perinteet hengissä. Aikanaan taloussotkuihin kaatuneen Tampere Unitedin on taas tämän kauden jälkeen määrä korvata nykyinen Tamu-K, eli työtä voi luonnehtia onnistuneeksi.

Pelistä tulee yleisömäärän arvon mukainen. Alku on varovaista, kunnes Tamu-K keskikentän hienon seinäsyöttökuvion jälkeen nousee vasemmalta ylös ja ParVi katkaisee tilanteen rajaheitoksi. Nopean heiton jälkeen Lauri Savolainen on maalin edessä terävänä ja vie isännät johtoon. Visa kolisuttaa vapaapotkusta TamU-K:n ylärimaa mutta puoliajalle mennään lukemissa 1–0.

Toinen puoliaika alkaa Visan vahvalla hallinnalla. Eppu Kallion nopeus tuo heti pari maalipaikkaa, mutta viimeistely ei toimi. Yksi monista kulmapotkuista tuo vihdoin tuloksen, kun pallo jää vapaaksi taustalta nousevalle Tomi Uusitorpalle.

– Ohjeen mukaan minun piti juosta taakse ja pallo sattui pomppimaan nyt sinne, Uusitorppa kuittaa osumansa.

– Edellisestä maalistani taitaa olla kymmenen vuotta aikaa, välissä olen valmentanut ja ollut muutenkin pois. Nyt on ollut kiva tulla tekemään hommia hyvän tavoitteen eteen, hän pohtii paluumatkalla.

Visan bussi on lastattu monilla ylemmillä sarjatasoilla karaistuneilla pelaajilla, joiden normaali urakehitys urheilussa tyssäsi Hämeenlinnan seudun edustusjalkapalloilun haaksirikkoon.
Tavoite on selkeä: pelata jalkapalloa taas nykyistä ylempänä.

– Tasaiset pelit ovat niitä parhaita ja on harvinaista herkkua, että pääsee pelaamaan tällaisen yleisömäärän edessä. Nämä pelit kehittävät nuoria poikia, Uusitorppa summaa.

Valmentaja Ville Dahlman sanoo, että Visa olisi ansainnut ottelusta enemmänkin kuin yhden pisteen.

– Kenttä oli pieni ja TamU pystyi tukkimaan sen hyvin. Eka 45 minuuttia meni kenttään totutellessa ja toisella jaksolla kentällä oli vain yksi jalkapalloa pelaava joukkue. Toinen joukkue oli siellä vain selviytymässä.

Puolustuslinja Henrik Salminen, Jarkko Riihimäki, Esa Mattila ja Toivo Peltoniemi saa Dahlmanin kiitokset.

– Myös Eppu Kallion työmäärä on ihailtava, Dahlman jatkaa.

Valmentajaa harmittavat kaksi tilannetta, joista hänen mukaansa olisi pitänyt käsivirheen takia viheltää Visalle rangaistuspotku.

– Maalipaikoista ei myöskään osuttu pelissä samalla tavalla kuin harjoituksissa. Olisi täytynyt päästä vielä enemmän laukomaan.

Paluumatkalla bussissa ottelua ei juurikaan pelata uudestaan muuten kuin kysyttäessä. Katse on jo seuraavan viikon harjoituksissa ja kortti kääntyy taas ennen kuin bussi on ehtinyt lähteä.

– Hyvä peli meiltä, aika samanlainen kuin ensimmäinen ottelu. Eivät ne tuolta juuri mihinkään päässeet, yhdessä tilanteessa emme olleet hereillä, kiteyttää Aleksi Latvanen tapahtumat.

Myös Jarkko Riihimäki sanoo, että kolme pistettä olisi ollut otettavissa.

– Paineet loppukautta ajatellen ovat ehkä kuitenkin TamU:n leirissä, meidän täytyy vain yrittää ottaa pinnat kaikista lopuista peleistä.

Valmentaja Dahlman toivoo, että Visan esimerkki auttaa muitakin näkemään, että TamU-K on kaadettavissa. Hän kannustaa joukkuetta olemaan täysillä mukana vielä seuraavat kuusi viikkoa.

Kentällä mennään täysillä, mutta jalkapallo on näille pelaajille kuitenkin harrastus.

– Mieluummin sitä täällä pelailee kuin yksin lenkkiä juoksee, Tomi Uusitorppa toteaa.

Juha Reinikainen

Voitolla takaisin Nelosen kärkeen

Parolan Visa palasi kotikentälle vahvasti voittaen sarjapaikkansa säilymisestä pelaavan Urjalan Palloseuran maalein 5–1. Voitto nosti Visan Nelosen kärkipaikalle. Kakkospaikalla oleva TamU-K jäi tällä kierroksella tasapeliin Nekalan Palloa vastaan, joten sarjanousu Kolmoseen on Visan omissa käsissä, kun jäljellä on viisi kierrosta.

– Vahva peli meiltä kokonaisuutena, erityisen tyytyväinen olen pallonhallintaamme jolla saimme pidettyä aloitteen ottelussa käsissämme alusta loppuun. Erityisesti Eppu Kallio kunnostautui laitapuolustajan roolissa tänään. Voitto nosti meidät nyt sarjakärkeen vaikeamman jakson jälkeen, mutta sarjaa on vielä pelaamatta viisi kierrosta ja kausi on opettanut, että pisteet saa vasta 90 minuutin työnteon jälkeen, sanoo Visan valmentaja Ville Dahlman.

Dahlman kertoo iloitsevansa siitä, että yleisö on alkanut löytää kotipeleihin. ParVi pelaa noususta tosissaan, vaikka Dahlman sanoo joukkueen sekä taustaorganisaation tekevän jo nelosessa töitä ylärajoillaan.

Talviharjoittelu Hämeenlinnassa on kallista ja vuorojen saaminen vaikeaa.

– Kolmonen pelataan Tampere-Satakunta -piirien yhteisenä, jolloin pelimatkojen pituus kasvaa ja kulkeminen peleihin tuo lisää kustannuksia noin 5.000 euroa.

– Kaikkiaan budjetti nousisi nykyisestä noin 15.000–30.000 euroa, jos sarjaa halutaan lähteä pelaamaan, eikä vain osallistumaan kerran. Pelaajille ei Nelosessa eikä Kolmosessa makseta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.