Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Vuoden sotilasurheilija on kersantti Marika Teini

Marika Teini lähestymässä vaihtoa Lahti-Hollola Jukolassa 2018. Kuva: Juha Reinikainen

Puolustusvoimien urheilukoulun liikunta-aliupseeri, kersantti Marika Teini voitti viime vuonna suunnistuksen keskimatkan Euroopan mestaruuden sekä hopeaa keskimatkan MM-kilpailuissa. Teinin lisäksi palkittiin vuoden 2018 varusmiesurheilija sekä sotilasvalmentaja.

Pääesikunnassa 17. tammikuuta 2019 järjestetyssä tilaisuudessa palkittiin vuoden 2018 aikana menestyneitä sotilasurheilijoita sekä sotilasvalmentaja.

Vuoden sotilasurheilijaksi valitun kersantti Marika Teinin urheiluvuosi on vertaansa vailla. Euroopan mestaruuden ja MM-hopean lisäksi Teini sijoittui viidenneksi maailmancupin pitkän matkan kilpailussa ja voitti niin ikään sotilassuunnistuksen Pohjoismaiden mestaruuskilpailut.

Teini itse kertoo menneensä kuluneella harjoituskaudella fyysisesti eteenpäin.

– Lisäksi kunnonajoitus ja leireily kauden pääkisoja kohti onnistui erinomaisesti. Pystyin myös tärkeimmissä kilpailuissa pitämään pään kylmänä ja tekemään onnistuneen suorituksen, Teini kertoo.

Vuoden sotilasurheilijan tittelistä Teini on otettu.

– Olen kiitollinen saamastani palkinnosta. Tiedän, että tänä vuonna taso tässä kilvassa on ollut kova ja lajien välinen vertailu on aina vaikeaa, joten palkinto osoittaa arvostusta lajiani ja saavutuksiani kohtaan.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.