Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

Useita rattijuoppoja tavattiin liikenteestä Hämeessä

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi ollut varsin työntäyteinen. Poliisia on työllistänyt muun muassa useat rattijuopot ja aamuyön puolella eriasteinen häiriökäyttäytyminen kaupunkien keskustoissa. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojin päätyi kymmenen henkilöä.

Sunnuntain puolella kello 00.53 poliisipartio kiinnitti Riihimäen keskustassa huomiota henkilöautoon, jonka kuljettajan partio tunnisti ja tiesi tämän olevan ajokiellossa. Partion yrittäessä pysäyttää auton Hj. Elomaankadulla, kiihdytti auto vauhtiaan pyrkien karistamaan poliisiauton kannoiltaan.

Takaa-ajo jatkui Riihimäen alueella. Auto ajoi Hikiäntien ja Karhintien risteykseen asetettuun piikkimattoon ja sen jälkeen Uusi Karhitielle missä auto törmäsi tolppaan. Kuljettaja pakeni maastoon, mistä otettiin kiinni. Takaa-ajon aikana autoa kuljettanut 1990-luvulla syntynyt mies aiheutti useita vaaratilanteita. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lauantaina iltapäivällä kello 13.20 liikennevalvontaa Viralatiellä Janakkalassa suorittanut poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1960-luvulla syntynyt nainen puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Nainen käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lauantaina iltapäivällä kello 16.05 poliisipartio pysäytti Forssan Jokioistentiellä henkilöauton, jolle mitattiin nopeudeksi 84 km/h rajoituksen ollessa 60 km/h. Autoa kuljettanut 1990-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Sunnuntain puolella kello 00.48 poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta Hämeenlinnan Hätilän alueella. Poliisipartio tapasikin tuntomerkkeihin sopivan henkilöauton Pikkuarolta. Autoa kuljettanut 1980-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Sunnuntaina kello 00.36 poliisi sai ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Arrajoentien ja Vehkosillantien risteyksessä Lahdessa. Autoa kuljettanutta 1970-luvulla syntynyttä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kello 02.48 poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen liikenneonnettomuudesta VT 12:lla. Ilmoituksen mukaan Kouvolan suunnasta tullut kuorma-auto oli törmännyt liikennejakajaan Lahden Pekanmäessä. Autoa kuljettanutta 1970-luvulla syntynyttä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.