Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Valtuuston kokous alkoi rakennuttajapäällikön muistamisella

Hattulan kunnanvaltuuston kokous on käynnissä. Kokousta ennen kunta muisti rakennuttajapäällikkö Mika Huuhtasta, jota vt. kunnanjohtaja Pekka Järvi kehui muun muassa yhteiskoulun uuden rakennuksen urakan hoitamisesta kunnan puolesta. Kiitoksena Järvi lahjoitti Huuhtaselle lahjakassin jossa ilmeisesti on ranskalaista viiniä.

Valtuustoaloite mielenterveyden EA-koulutuksesta Hattulan peruskoulujen oppilaille ja opettajille on saanut vastauksekseen hyvinvointilautakunnalta, että opettajille järjestetään lisäkoulutusta lasten ja nuorten mielenterveyden tunnistamiseen ja tukemiseen. Valtuusto hyväksyy esityksen.

Seuraavaksi käsitellään aloitetta Hattulan kunnan asuntopoliittisen ohjelman hyväksymisestä. Ohjelman laatiminen on nyt valmis ja valtuusto hyväksyi ohjelman muutamalla stilisoinnilla.

Kirstulan alueelle ei rakenneta tekojäärataa. Nyt on lämmitettävä kaksi vuotta pirttiä, totesi jääradasta aloitteen tehnyt Pentti Pietiläkin.

Perussuomalaisen valtuustoryhmän kysymys kunnanhallitukselle kuntakeskustan kehittämisestä aikaansai pitkän selostuksen vt. kunnanjohtajalta. Perussuomalaisten Seppo Söderlund arvioi vastauksesta huolimatta, että kuntakeskuksen kehittämisessä kenelläkään ei ole kokonaiskuvaa.

Ryhmä katsoo, että kunnanhallituksella ei ole riittävän laajaa ja pitkäjänteistä suunnitelmaa keskustan kehittämiseksi. Ryhmä esittääkin valtuustolle, että se hyväksyy toivomusaloitteen, jonka mukaan kunnanhallitus asettaa toimikunnan Parolan keskustan kehittämiseksi.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Ellen Rydbeck (kok.) näkee asiassa mahdollisuuden työryhmätyöskentelyyn ja toisaalta kuntalaisten osallistamiseen.

Matti Puotila (kok.) toteaa katselleensa kunnan kehittämistä pitkään ja muistuttaa, että viime valtuustokaudella oli laaja yksimielisyys keskustan kehittämisen tärkeydestä. Asiat eivät kuitenkaan edenneet virkamiesvalmistelussa. Nykyisille johtaville virkamiehille hän jakaa kiitosta aktiivisesta, asioita eteenpäinvievästä otteesta.

– Meillä oli viime valtuustokaudella suunnaton määrä laiminlyötyjä asioita, hän vielä toteaa.

Matti Hämäläinen (sd.) sanoo, että keskustan kehittäminen voisi näkyä myös kuntastrategiassa.

Ville Myllymäki (sd.) pitää asiaa tärkeänä ja esittää kuntakeskuksen kehittämistä seuraavan valtuustoseminaarin aiheeksi.

Päivi Luopajärvi (sd.) kaipaa puoluerajat ylittävää yhteistyötä kuntakeskustan kehittämisessä. Hän kannattaa Myllymäen esitystä.

Esityksistä ei äänestetä, vaan ne merkitään pöytäkirjaan jatkokehittelyn vaihtoehdoiksi.

Pentti Pietilä kysyy vielä kunnanjohtajalta, tuleeko ensi talvena kylmä.

Pekka Järvi sanoo, että energiakustannukset ovat nousussa ja ylittäneet budjetoidun jo tänä vuonna. Kunnan kiinteistöinsinööri suunnittelee parhaillaan mitä toimenpiteitä kunnan kiinteistöissä voitaisiin energian säästämiseksi tehdä. Kunnan uusi sähkösopimus on kunnanhallituksen käsittelyssä jo ensi maanantaina.

Ryhmänjohtaja Teija-Vekka Pirhonen (kok.) kutsuu koolle muiden valtuustoryhmien puheenjohtajat sen tiimoilta, miten ensi vuoden alussa aloittavaan hyvinvointialueeseen tulisi suhtautua.

Valtuutettu Heimo Miettinen yllättäen ilmoittaa siirtyvänsä kristillisten valtuustoryhmästä perussuomalaisiin.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.