Sunnuntai 10.12.2023
Nimipäivät: Jutta

Tuuli:
 

Ammattilaisten kanssa pärjää laadulla ja toimitusvarmuudella

Suomalaisen kuorma- tai linja-auton renkaat pinnoitetaan uudestaan keskimäärin kaksi kertaa. Hattulalainen Pentep Oy tekee tätä työtä jo yli 20 vuoden kokemuksella. Yrittäjä Teppo Vekan johtama yritys on toiminut Hattulan Yrityspolulla uusissa toimitiloissaan nyt kaksi vuotta.

– Alan sesonki kestää syyskuun alusta marraskuun loppuun. Sesongin aikana tuotanto täytyy triplata, mikä osaltaan aiheuttaa haasteensa sesonkiväen palkkaamiseen. Muuten Pentep Oy:n vakihenkilökunta on viihtynyt talossa hyvin ja vaihtuvuus on ollut lähes nolla, Vekka kertoo.

350_685x457

Oman kiinteistöyhtiön omistamien toimitilojen isoista ikkunoista avautuu näkymä vieressä kulkevalle kolmostielle, eli siihen maailmaan, joka yrityksen palvelujakin tarvitsee. Kaurialassa vuonna 1992 käynnistynyt yritystoiminta on opettanut, millä valteilla ammattiautoilijoiden kanssa pärjää.

– Laatu ja toimitusvarmuus on meidän juttu. On tärkeätä, että rengas on asiakkaalla silloin kun on sovittu. Renkaan pinnoitus meillä on yleensä noin viikon prosessi mutta tarvittaessa pystymme jopa kahden päivän toimitukseen, Teppo Vekka sanoo.

Ennen Yrityspolulle muuttoaan Pentep toimi useita vuosia Mierolantiellä. Nykyiset tilat ovat ajanmukaisemmat muun muassa rengaskuormien purkamisen ja lastaamisen kannalta.

– Työmäärät ovat viime vuosien aikana pysyneet samoissa, mutta olemme saaneet tuotantoa tehokkaammaksi.

Pentep tekee pinnoituksia Bandagin franchising-yrityksenä. Konseptiin kuuluu, että Bandag toimittaa raaka-aineet ja koneet. Pentepin oma liiketoiminta taas keskittyy tarkoituksella 95-prosenttisesti ammattiliikenteen renkaiden pinnoitukseen mistä johtuu myös se, että yritys toimii tietoisesti melko matalalla julkisuusprofiililla.

Yrityspolulla ei kulje yksityisautoilijoiden letka, vaan Pentepin oman kuljetuskaluston ja kuljetusliikkeiden liikuttamat raskaat rengaskuormat.

– On tietoinen valinta, että meillä ei ole rengasmyyntiä ja asennusta. Se toisi lisää töitä, mutta sitoisi myös väkeä juuri kovimman pinnoitussesongin aikaan, kun väkeä on muutenkin haasteellista saada töihin normaalia enemmän, Vekka toteaa.

Noin viiden prosentin siivu liiketoiminnasta tulee racing-puolelta, eli kilpa-autojen renkaiden maahantuonnista ja toimituksesta asiakkaille. Pentep toimittaa kisajärjestäjän kanssa solmimansa sopimuksen kautta renkaat rata-autoilun SM-sarjan kisoihin luokkakohtaisesti ja on myös mukana kisaviikonvaihteissa renkaiden asennuksissa.

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.