Tiistai 27.07.2021
Nimipäivät: Heidi
Hämeenlinna
Verrattain selkeää
27°C
Tuuli: 3 m/s IEI
 

Hattula Yrittää: Kurssit tasaamaan sesonkiluontoisuutta

Lepaan Savipajalla eletään vuoden kiireisimpiä kuukausia. Suosikkituotteet, kuten hyttyskiehkuran polttoon tarkoitetut savupeikot vaihtavat omistajaa ja pajalla käyvät asiakkaat usein saavat myös idean tilaustyön teettämisestä käyntinsä yhteydessä.

554_660x440

– Niitä tulee paljon juuri kesällä ja silloin toimitusaika on noin kuukauden, sanoo yrittäjä Erkki Hyttinen.

Jos yrittäjä saisi päättää, töitä olisi tasaisemmin ympäri vuoden. Sesonkiluontoisuuden tasaamiseksi Savipaja on jo aiemminkin tarjonnut savenvalantakursseja esimerkiksi polttari- tai työporukoille.

– Uutuutena kursseille meille saapui juuri vanhaa kiinalaista tekniikkaa edustava raku-uuni, jonka erona normaaliin on, että sillä pystytään polttamaan taidelasia, kertoo Hyttinen.

Raku-kurssi on valmistustekniikkaan liittyen kaksiosainen, kun taas perinteinen kurssi kestää päivän.

– Kaikkiin kursseihin voidaan yhdistää myös viinitilavierailut tai jopa kartanolounas, Erkki Hyttinen toteaa.

Puutarhapäivät elokuun puolivälissä tuovat alueelle kävijäryntäyksen, mutta Hyttisen mielestä niin HAMKin alueella kuin koko Lepaallakin olisi isot kehittymisen mahdollisuudet, kun rohkeutta markkinoida itseään vain riittäisi.

Pieniä kehitysaskeleita tapahtuu jatkuvasti. Viinitila aloitti täksi kesäksi keittolounaan tarjoilun ja aikoo jatkaa sitä vielä elokuussa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.