Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Hattulassa turvataan koululaisten tien ylityksiä koulujen alkaessa

LähiTapiolan Loimi-Hämeen henkilöstö on jo kahdeksatta kertaa mukana toiminta-alueensa koulujen aloituksessa turvaamassa koulutietä.

– Tempauksella haluamme kiinnittää autoilijoiden ja muiden tielläliikkujien huomion omaan liikennekäyttäytymiseen, yhtiöstä viestitetään.

Tempauksessa LähiTapiola Loimi-Hämeen henkilökunta jalkautuu 10.-12.8. koulujen lähistöllä oleville suojateille ja vaarallisille risteysalueille ohjaamaan pieniä koululaisia ylittämään tien turvallisesti – näin myös Hattulassa keskiviikkona 10.8.

LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyn mukaan 82 prosenttia suomalaisista on ainakin jokseenkin huolissaan koulunsa aloittavien lasten suojatieturvallisuudesta.

Suojateiden merkitys korostuu taas kouluvuoden alkaessa, kun tuhannet lapset ja nuoret alkavat liikkua koulun ja kodin väliä.

– Meidän muiden on syytä olla liikenteessä valppaana myös tutuissa ympäristöissä, koska liikenne vilkastuu paljon arkiaamuina. Taajamassa auton tai pyörän ajonopeutta kannattaa hidastaa ainakin koulujen ja päiväkotien läheisyydessä, jotta jää enemmän aikaa havainnoida ja reagoida. Jos tuntuu, että jalankulkijat huomaa vasta viime tipassa, vauhtia on todennäköisesti liikaa. Äkkijarrutuksen tarve on jo merkki siitä, että riskit ovat turhan suuret, toteaa LähiTapiola Loimi-Hämeen korvauspäällikkö Hanna-Leena Ikonen.

Arjan katsaus -kyselyyn vastanneiden enemmistö kokee, etteivät autoilijat tai pyöräilijät ota suojateitä tai niillä liikkuvia jalankulkijoita riittävästi huomioon.

Lain mukaan ajoneuvolla suojatietä lähestyessä tulisi ajaa varovaisesti ja sellaista nopeutta, että ehtii tarvittaessa pysähtyä. Jos jalankulkija jo on suojatiellä tai valmistautuu menemään sille, hänelle tulisi antaa tilaa.

– Liikenneturvallisuus on yhteispeliä ja syntyy vuorovaikutuksessa. Koska lapset kuitenkin vasta opettelevat liikenteeseen, ja ekaluokkalaisenkin liikennesilmä vasta kehittyy, on meidän aikuisten otettava turvallisuudesta vastuuta, sanoo Ikonen.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.