Tiistai 16.04.2024
Nimipäivät: Jalo, Patrik

Tuuli:
 

HYVINVOINTI: Sari Kesäläinen tekee jalkahoitoja myös kotikäynneillä

Sari Kesäläisellä käy paljon asiakkaita myös Hämeenlinnasta, Iittalasta, Rengosta ja Hauholta.

Sari Kesäläisellä käy paljon asiakkaita myös Hämeenlinnasta, Iittalasta, Rengosta ja Hauholta.

Hoitola Tähtisilmän yrittäjän Sari Kesäläisen asiakkaista suurin osa tulee hoidattamaan jalkojaan.

– Vaikka jalat ovat piilossa suurimman osan päivästä, niitä ei ole syytä unohtaa. Jalkojen hyvinvointi on tärkeä osa terveyttä, koska pienetkin ongelmat jaloissa vaikuttavat yleiseen hyvinvointiin ja ennen kaikkea kävelyyn, Kesäläinen muistuttaa.

Yrittäjäksi Parolaan Sari Kesäläinen lähti ensisijaisesti mielessään ripsienpidennykset – siitä yrityksen nimi Tähtisilmä. Sen jälkeen kun Sari oli suorittanut jalkojenhoidon ammattitutkinnon, tulivat jalat pääasialliseksi hoitojen kohteeksi, niin hoitolassa tehtyinä kuin lähiseudulla kotikäynteinäkin.

Keväällä 2014 hoitolansa avannut Sari kertoo, että yhä suurempi asiakkaista alkaa jo olla vakioasiakkaita.

– Ihan kivasti palvelut on löydetty, sillä asiakkaita käy paljon myös Hämeenlinnasta, Iittalasta, Rengosta ja Hauholta. Maksuton pysäköinti on yksi Parolan keskustan ehdottomista valteista.

Sari Kesäläinen on toiminut Parolan keskustassa vuodesta 2014 ja tekee myös kotikäyntejä.

Sari Kesäläinen on toiminut Parolan keskustassa vuodesta 2014 ja tekee myös kotikäyntejä. Työvirettä hän pitää yllä kuntosalilla ja koiraa lenkittämällä.

Jalkojenhoito on erityisen tärkeää diabeetikoille, heidän tulisi pitää jalat ehjinä ja esimerkiksi hautumia varpaiden väleissä tai halkeamia kantapäissä ei saisi olla.

– Tarvittaessa teen diabeetikoille myös jalanpohjan tuntotestit, jos niitä ei ole lääkärin luona pitkään aikaan tehty.

Aivan kaikille jalkahoito parantaa jalkojen hyvinvointia ja ehkäisee ongelmia jaloissa. Jalkaongelmien syitä on monia, huonoista kengistä tai askellusvirheistä halkeilleeseen ihoon ja kovettumiin asti.

– Hoitolassa tehtävässä perusjalkahoidossa käydään läpi jalkaterien iho- ja kynsiongelmat ammattitaidolla. Jalat kylvetetään, jotta kynnet ja iho pehmenevät, Kesäläinen kertoo.

Tämän jälkeen kovettumat, kuivuudet ja känsät poistetaan, kynnet leikataan ja viilataan sekä tarvittaessa ohennetaan. Myös kynsinauhat siistitään ja kynnenaluset puhdistetaan. Lopuksi jalat rasvataan ja tehdään rentouttava jalkahieronta.

– Jos tarvetta jalkahoidolle ei ole, voidaan esimerkiksi leikata vain kynnet tai poistaa kipeä känsä.

Sari Kesäläisen mukaan jalkojen päivittäisessä kotihoidossa tärkeintä on puhtaudesta ja hygieniasta huolehtiminen.

– Pesun jälkeen kuivataan jalat ja muistetaan kuivata myös varpaiden välit, jotta bakteerikannat eivät pääse leviämään. Jalkojen iho on paksumpaa kuin muualla kehossa joten täsmätuotteiden käyttö on suositeltavaa.

Jalkojen päivittäinen rasvaaminen jalkavoiteella ehkäisee kovettumia ja halkeamia ja pitää jalat pehmeinä.

– Kynnet täytyisi pitää sopivan pituisina ja oikean mallisina. Kynsien sivuun ei saa jäädä kynsipiikkiä, joka sitten kasvaessaan pureutuu ihon sisään ja aiheuttaa tulehduksen, Kesäläinen opastaa.

Jalkahoidossa käynnin tiheys on yksilöllistä.

– Toiset käyvät jalkahoidossa kerran kuukaudessa, toiset kerran vuodessa.

Ajan hoitoon voi saada varatuksi myös Hoitola Tähtisilmän vakituisten aukiolojen ulkopuolelle.

– Pidän hoitolaa avoinna sopimuksen mukaan arkisin 9:n ja 17:n välillä, mutta jos aikaa ei tälle välille saada sovittua niin myöhempikin aika onnistuu.

Istumatyötä tekevälle hyvinvointiyrittäjälle oman työkunnon kannalta tärkein työväline on työtuoli.

– Työvirettä pidän vapaa-ajalla yllä lenkkeilemällä koirien kanssa ja treenaamalla kuntosalilla.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.