Torstai 28.09.2023
Nimipäivät: Arja, Lenni

Tuuli:
 

Isku, Visa ja Järvipelastajat Lammin SP:n Vastuullisuuslahjoitusten piiriin

Aki Ohtonen Hämeenlinnan Järvipelastajista kertoi pelastustoiminnan kuulumisista. Kuvat: Juha Reinikainen.

Pekolan Isku ja Parolan Visa Hattulasta sekä Hattulankin vesillä operoiva Hämeenlinnan Järvipelastajat ovat Lammin Säästöpankin 80.000 euron Vastuullisuuslahjoitusten saajien joukossa.

Lammin Säästöpankki julkisti tänään Hyvinkäällä toisen erän vuoden 2023 Vastuullisuuslahjoituksistaan. Osan lahjoituksista pankki jakoi Hyviä tekoja -kampanjan puitteissa tulleiden ehdotusten perusteella ja osan omien painopisteidensä perusteella.

Vanajaveden vesistön alueella toimiva Hämeenlinnan Järvipelastajat operoi kolmella pelastusveneellä, joiden polttoaineeseen ja laituripaikkoihin osa avustuksista kuluu.

– Pääveneemme on lisäksi menossa telakalle päivitykseen vuonna 2024, ja keräämme rahaa myös korjauksen omavastuuosuuteen, Aki Ohtonen Hämeenlinnan Järvipelastajista kaavaili.

– Hyviä tekoja -kampanjan puitteissa saimme 90 ehdotusta omalla toimialueellamme. Eniten ääniä saivat lasten ja nuorten tukeminen sekä liikunta ja muu harrastustoiminta, toimitusjohtaja Lauri Kalpala kertoi.

Juha Reinikainen

Toimitusjohtaja Lauri Kalpala kertoi, miten pankki tukee ympäröivää yhteiskuntaa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.