Sunnuntai 10.12.2023
Nimipäivät: Jutta

Tuuli:
 

Juulia Mäkelä aloittaa Hyvinvointipiste Charlotassa

374_685x457

Hyvinvointipiste Charlotassa aloittaa yrittäjä Mira Nisumäen (kuvassa vas.) ohella maaliskuussa toimintansa hieroja Juulia Mäkelä. Myös itsenäisenä yrittäjänä toimiva Mäkelä saa toukokuun alusta alkaen emännöidä Charlotassa, sillä Mira Nisumäki on jäämässä ainakin ensi vuoden maaliskuuhun asti kestävälle äitiyslomalle.

– Kuluneet kaksi ja puoli vuotta ovat olleet tosi hyvät, töitä on ollut se minkä ehdin tehdä. Unelmani oli aina saada hieroja- ja kampaajapalvelut saman katon alle ja täällä se toteutui, Nisumäki toteaa.

Asiakkaita Charlotassa käy paitsi Hattulasta, myös muun muassa Hauholta, Iittalasta ja kanta-Hämeenlinnasta.

– Ilmaiset parkkipaikat ovat yksi asia, mikä täällä vetää puoleensa, Parolan keskustassa toimivan Charlotan yrittäjä tietää.

Juulia Mäkelä asuu Nisumäen tapaan Parolassa ja on vastavalmistunut hieroja.

– Otin heti yhteyttä, kun näin ilmoituksen, että tänne haetaan hierontayrittäjää, sanoo tammikuun lopussa valmistunut Mäkelä.

Kampaajan töihin Nisumäki ei ole löytänyt halukasta tekijää oman poissaolonsa ajaksi, joten tämän kevään jälkeen kampaamopalvelut jäävät tauolle. Hierontoja Nisumäki ja Mäkelä ehtivät olla tekemässä pari kuukautta yhtäaikaisesti. Periaate on se, että Mira alkaa vähitellen vähentää hierontojen tekemistä omien tuntemustensa mukaan.

– Kuumakivihieronnat olen jo lopettanut, kroppa on sanonut, että se loppuu nyt, hän kertoo.

Juulian erikoisosaamista on muun muassa nivelkäsittely, jota voidaan tehdä niin sairauksista kuin vähäisemmistäkin oireista kärsiville.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.