Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

K-SUPERMARKET: Miro Parjanen Hattulasta uusi kauppias

Miro Parjasta miellyttää kauppiaan työssä se, että työtä saa tehdä ihmisten parissa.

K-Supermarket Hattula saa huhtikuun alussa uuden kauppiaan K-Market Tervapadasta Tervakoskelta. K-Citymarket Hämeensaaren kauppiaana aloittaneen AJ Kiven seuraaja on Hattulassa jo vuosia asunut Miro Parjanen.

– Päätös oli aika helppo tehdä, kun on tuttu paikkakunta ja kauppakin, kertoo Parjanen.

Ennen Tervakoskea Parjanen toimi pitkään Hämeenlinnassa Tiiriön K-Citymarketissa myymäläpäällikkönä. Yhteensä hänellä on kaupan alan kokemusta yli kymmenen vuotta.

Merkonomin koulutuksen lisäksi hän on suorittanut ruokakaupan esimiehen erikoisammattitutkinnon sekä Ruokakeskon kauppiasvalmennuksen.

Tuleva uusi kauppias sanoo, että uutta on hyvä lähteä rakentamaan edeltäjän tekemälle pohjalle.

– Edellinen kauppias Antti-Jussi Kivi on tehnyt erittäin hyvää työtä Hattulassa, joten kauppaa on hyvä jatkaa.

– Tulen panostamaan paljon siihen, että henkilökunnalla on hyvä fiilis, mikä näkyy asiakkaille iloisena palveluna.

Kauppiaan työssä Parjasta kiehtoo eniten se, että työtä saa tehdä asiakkaiden parissa.

– Haluan olla paljon paikalla kaupassa ja tekemisissä asiakkaiden kanssa.

Parjanen aikoo viihtyä itsekin ahkerasti myymälän puolella.

– Toivon, että ihmiset tulevat kertomaan toiveitaan, jotta saadaan valikoimat kohtaamaan tarvetta.

Uuden kauppiaan omakin kädenjälki tulee toki näkymään.

– Tuoreosastolle tullaan panostamaan vahvasti ja palvelutiski on edelleen tosi merkittävässä roolissa, hän lupaa.

Parjanen aikoo myös pitää huolen siitä, että lähiseudun tuottajien valikoimat ovat K-Supermarket Hattulassa edelleen mahdollisimman hyvin edustettuina.

Miro Parjasen perheeseen kuuluvat avopuoliso Sanna ja Messi-koira. Vapaa-aikanaan kauppias harrastaa tennistä, hiihtoa ja jääkiekkoa. K-Supermarket Hattula työllistää 12 henkilöä.

Juha Reinikainen

1 kommentti

  1. Kari T.J.:

    pidä kaupan kurssi samanlaisena kuin A.J.kin. Eli kulkuväylät vapaina pyörätuleille. Se on ikävä jos jää sähkäri hyllyjen väliin, jos ne on tukittu ajattelemattomuutta.
    Minulla on sellainen sininen kolmepyöräinen sähkömopo. On oikein hyvä apuvekotin minulle, koska ilman sitä, ei minun kauppareissut onnistuisi,
    , olisi luovuttava

     

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.