Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

KETJUUNTUMINEN: Retsi johtaa nyt myös Suomen Golfkauppa Oy:tä

Tiiriössä Hattula Golf Outletin golfsimulaattorilla pääsee pelaamaan myös paikallisia kenttiä.

Hattula Golfin omistaja Reijo ”Retsi” Riihimäki on nykyisin paitsi Hattula Golfin, myös Suomen Golfkauppa Oy:n toimitusjohtaja. Suomen Golfkauppa Oy:n muodostavat kaksi isompaa myymälää, eli Hattula Golfin Tiiriön Outlet ja tamperelainen Golf Daddy Oy.

Lisäksi mukana on seitsemän pienempää golf shopia, joista yksi Levillä, yksi Paltamossa, kolme, eli Tammer-Golf, Hiisi-Golf ja Pirkkala Golf Tampereen seudulla ja kaksi, Linna Golf ja Hattula Golf Hämeenlinnan seudulla.

– Pyrimme vähitellen kasvamaan. Tarkoitus on myös laajentaa toimintaa pääkaupunkiseudulle, vaikka mitään lopullista ei vielä ole sovittu, kertoo Riihimäki.

Omalla logolla ja yrityksen tarinalla varustetut palloboxit kuuluvat valikoimiin.

Suomen Golfkauppa Oy on ketjun taustayhtiö. Lopullista nimilanseerausta odotellaan kevään kuluessa. Ketju aloitti syksyllä.

Nykyiseksi keskuspaikaksi Retsi luonnehtii Golf Daddya, joka tuli mukaan tammikuussa.

Tampereen Messukylässä, Kirkonmäenkatu 15:ssä sijaitsevassa hallissa treenaavat talvikaudella niin Tampereen Golfakatemia kuin ammattigolfaritkin. Tiloissa omaa golfkouluaan pitää esimerkiksi Anssi Kankkonen.

Talvitreenaaminen onnistuu simulaattorin avulla myös Tiiriön Outletissa.

Retsi hyppäsi takaisin Hattula Golfin toimitusjohtajaksi pari vuotta sitten. Pian avattiin Hattula Golf Outlet, jota hän kuvailee vielä harrastukseksi nykyiseen verrattuna.

– Nyt eläkeläinen on palannut työelämään. Tämä on jo ihan eri maailma, kun puhutaan parin miljoonan euron liikevaihdosta.

Kierrätyspallot ovat esimerkki siitä, että ekologisuus on nykypäivää golfissakin.

Hattula Golfin jäsenten kannalta toiminta jatkuu pääosin ennallaan. Uusia etuja ja uusia tuotteita on toki tiedossa.

Kentän tai yrityksen nimellä ja lyhyellä tarinalla varustetut palloboksit lahjaksi tai omaan käyttöön sekä oman seuran logolla varustetut sukat ovat tuoreita esimerkkejä urheilutuotteisiinkin levinneestä personoinnista.

– Uusia tuotteita kehitetään koko ajan, lupaa Retsi.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.