Perjantai 15.10.2021
Nimipäivät: Helvi, Heta
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
4°C
Tuuli: 8 m/s LEL
 

KOPTERIPALVELUT: Tuore sotilasilmailumääräys avaa markkinoita

Heliair Finlandin tiedotteen mukaan yhtiöllä on käytössään ympäristöystävällisiä, mahdollisimman vähämeluisia ja erittäin toiminta- ja säävarmoja helikoptereita.

Heliair Finlandin tiedotteen mukaan yhtiöllä on käytössään ympäristöystävällisiä, mahdollisimman vähämeluisia ja erittäin toiminta- ja säävarmoja helikoptereita.

Heliair Sweden AB laajentaa toimintaansa. Suomeen perustetaan Heliair Finland, jonka tavoitteena on aloittaa lentotyötoiminta Hämeenlinnasta käsin vuoden 2017 alussa jo olemassa olevalla helikopterikalustolla.

Suomeen perustettavan yhtiön operatiivinen johtaja on Jukkapekka Tiainen, joka on Event Helicopters -nimisen tapahtumalennätyksiin erikoistuneen yrityksen toimitusjohtaja. Tiainen kertoo, että myös Event Helicoptersin toiminta on määrä yhdistää Heliair Finlandin nimen alle ja jatkaa sekä yleisölennätyksiä että tv-yhtiöille ja elokuvatuotantoille tarjottavia ilmakuvauspalveluja.

Heliair Finland kertoo tuovansa Ruotsissa testatun ja hyväksi havaitun lentopalveluvalikoiman sellaisenaan tarjolle Suomeen. Yrityksen tärkeimpiä palveluita ovat energiayhtiöille tarjottavat siirtoverkkojen tarkastus- ja kuvauslennot, sähkölinjojen helikopterisahaukset sekä akuutit myrskytuhoraivaukset sähkölinjoilta.

– Ensi keväänä yhtiöllä on valmius aloittaa metsäpalojen sammutuspäivystys esimerkiksi Puolustusvoimien ampuma-alueiden lähellä. Helikopterilla ja lämpökameralla voidaan myös tarkistaa alueet kytöpalojen varalta ja ennaltaehkäistä metsäpalot, Tiainen kertoo.

Panssariprikaati ampuu parhaillaankin Hätilässä jalkaväki- ja panssarivaunuaseilla 7.–12.11., eli potentiaalista asiakaskuntaa löytyy myös puolustussektorilta. Vaikka Puolustusvoimien toiminta ja hankinnat ovat raskaasti säädellyt, Puolustusministeriön hallitusneuvos Jari Takanen kertoo, että ulkopuolisilta hankitaan jo nyt monenlaista palvelua.

– Palveluja on koko ajan ulkoistettu ja ulkoistetaan edelleen. Kopteripalvelujen osto ei sinänsä kovasti eroa esimerkiksi vuokra-autopalveluista, Takanen sanoo.

Lentotoimintaan liittyvien palvelujen ostovaltuuuksia siviileiltä on laajennettu 11.10.2016 annetulla sotilasilmailumääräyksellä. Määräys nimeltään Vaatimukset Puolustusvoimien tilauksesta siviili-ilma-aluksella tehtävään lentotyöhön ilma-aluksella astuu voimaan 1.1.2017.

Kun ilmailuun liittyvien palvelujen osto on tähän asti ollut tarveharkintaista, voi Puolustusvoimat nyt tehdä siviilien kanssa myös pidempiaikaisia hankintasopimuksia, eli “lentotyölupa myönnetään määräaikaisena tai toistaiseksi voimassa olevana”.

– Metsäpalojen sammutuspäivystystä ampuma-alueilla tehdään Ruotsissa aina kuivan sään aikana eli kokemusta löytyy, sanoo Heliairin Tiainen.

Ilmasotakoulun hankintasihteeri Eija Jantula kertoo, että palveluja nykyisinkin hankitaan ulkopuolisilta ja pääosin yrityksiltä, eli Y-tunnuksen omaavilta toimijoilta. Palveluja voidaan kuitenkin hankkia palkanmaksatuksen kautta myös yksityishenkilöiltä, kunhan nämä eivät ole sukulaisuussuhteessa kehenkään hankinnan tekevässä joukko-osastossa työskentelevään henkilöön.

Eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan myös Puolustusvoimien hankintoja koskeva hankintalain muutos, jossa ilman kilpailutusta hankittavien palvelujen yläraja nousisi nykyisestä 30.000 eurosta 60.000 euroon.

Jukkapekka Tiainen kertoo, että Heliair Finland aikoo tulevaisuudessa ottaa toimintaansa mukaan myös telemastojen pystytykset sekä muut helikopterilla tehtävät nostotyöt.

– Tavoitteenamme on työllistää useita lentäjiä ja maa- ja huoltohenkilöstöä vuoteen 2020 mennessä sekä saavuttaa yli miljoonan euron liikevaihto, Tiainen lisää.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.