Maanantai 25.09.2023
Nimipäivät: Kullervo

Tuuli:
 

Kymmenvuotiaan K-Supermarketin kauppias katsoo tulevaisuuteen positiivisin mielin

Miro Parjanen kannustaa asiakkaita esittämään omia toiveitaan kaupan valikoimiin.

Kun Hattulan K-Supermarketin avajaisia vietettiin marraskuussa 2011, työskenteli nykyinen kauppias Miro Parjanen vielä Tiiriön Citymarketissa.

– Vuonna 2011 vasta haaveilin olevani kauppias, Parjanen sanoo.

Uuden Supermarket-liikekeskusrakennuksen avautuessa kauppiaana oli Mervi Kivistö jota seurasi Antti-Jussi Kivi. Miro Parjanen pääsi sillä välin kiinni omaan kauppiashaaveeseensa Tervakoskella, josta siirtyi kauppiaaksi Hattulaan keväällä 2017.

Kauppiaan roolina on Parjasen mielestä koko ajan kehittää kaupan palveluja asiakkaita kuunnellen.

– Siksi haluammekin asiakkaiden esittävän toiveitaan, kiteyttää Parjanen.

Kymmenvuotiaan Supermarketin kauppias tähyilee tulevaisuuteen positiivisin mielin.

– Kaupan vahvuutena pidän ainakin Herkkutoria ja meillä tehtyjä tuotteita. Isoja remonttitarpeita ei ole tiedossa, mutta koko kaupan alaa koskeva suuri muutos on tietotekniikan lisääntyminen. Suurimpia muutoksia meillä viime vuosina ovat olleet verkkokaupan tulo, itsepalvelukassat ja sähköiset hintanäytöt, Parjanen luettelee.

Pian pari vuotta jatkunut koronan aiheuttama poikkeustila näkyy myös kaupan arjessa edelleen.

– Täytyy kiittää henkilökuntaa, että he ovat jaksaneet ruljanssin läpi. Toki koronatoimet näkyvät päivittäisessä tekemisessä edelleen.

Ostokäyttäytyminen alkaa Miro Parjasen mukaan kuitenkin normalisoitua.

– Alkuun kauppakäynnit harvenivat ja kertaostokset kasvoivat niin, että meillä oli tuotteiden saatavuudessa ajoittaisia puutteitakin. Nyt aletaan palata entiseen, eli asiakaskäynnit ovat alkaneet lisääntyä ja kertaostokset pienentyä.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.